Korjaamisen ja korvaamisen politiikkaa: Miten inhimillistä kärsimystä hyvitetään?
Hankalan menneisyyden käsittelystä on tullut merkittävä poliittinen ilmiö. Kenen ääni sovintopolitiikassa kuuluu ja kenen vaientuu?
Antropologiassa tutkitaan usein valtakulttuurin tai -ryhmän sijaan etnisiä, uskonnollisia tai kielellisiä vähemmistöjä ja erilaisia alakulttuureita. Tällaiset ryhmät pyrkivät joko ylläpitämään tai luomaan omaa kulttuuriaan valtayhteiskunnan paineessa. Joissain tapauksissa, etenkin etnisten vähemmistöjen kohdalla, heitä saatetaan politiikan keinoin myös pitää erillään muusta väestöstä. Lisää eri tapaustutkimuksista voit lukea tältä sivulta.
Hankalan menneisyyden käsittelystä on tullut merkittävä poliittinen ilmiö. Kenen ääni sovintopolitiikassa kuuluu ja kenen vaientuu?
Pluriversumi on maailmaa, jonka sisään monet todellisuudet mahtuvat. Globaalin etelän yhteisöt kyseenalaistavat yhden todellisuuden mallin.
Mapuche-kansan jäsen, tutkija ja poliitikko Elisa Loncón oli osallisena Chilen perustuslakiuudistuksessa, joka melkein onnistui. Prosessi ja sen epäonnistuminen kertovat alkuperäiskansojen ja valtion jännitteisestä suhteesta. Vuonna…
Länsimaiden tapa tulkita Lähi-idän konflikteja uskonnon kautta voi kääntyä alkuperäistä tavoitetta vastaan ja vahvistaa jakolinjoja.
Linnan juhliin osallistuminen on performatiivinen teko, jota voidaan tarkastella esimerkiksi vallan tai asutuskolonialismin koreografian näkökulmista.
Millä tavalla holokausti muistetaan romaniyhteisöissä, miten siitä kerrotaan ja millä tavoin romani-identiteetit kietoutuvat kansallisiin kertomuksiin ja historioihin? Apruven! Romaninuoret ja aktivismi -podcastsarjassa Vivian Isberg keskustelee…