Mitä jos aika kulkisi taaksepäin?
Bantufilosofia katsoo, että aika syntyy koetuista tapahtumista. Tällöin aika virtaa taaksepäin kohti painoarvoltaan ikuista menneisyyttä.
Bantufilosofia katsoo, että aika syntyy koetuista tapahtumista. Tällöin aika virtaa taaksepäin kohti painoarvoltaan ikuista menneisyyttä.
Kelloaika ajan mittana on hyvä tapa havainnollistaa sitä, kuinka kauaskantoisia seurauksia yksittäisen mittarin käyttöönotolla voi olla.
Value Frontiers Across Locations and Landscapes -konferenssissa keskustellaan rajaseutuihin ja rajaseutujen luomiseen liittyvistä kysymyksistä antropologisesta näkökulmasta. Kaikille avoin ja maksuton hybridikonferenssi järjestetään perjantaina 8.9.2023 klo…
Mittaaminen yksinkertaistaa todellisuutta, mutta asioiden arvon määrittäminen ilman sitä on vaikeaa, esittää Hyvän mitta? -tutkimushanke.
Verotus on valtion asettama mittausjärjestelmä, jonka avulla punnitaan asioiden arvoa. Miksi maksamme veroja juuri rahassa? Voisiko verotuksen perusyksikkö olla euron sijasta kerta-annos ruokaa? Muun muassa näitä kysymyksiä voi tarkastella uppoutumalla arvon mittaamisen ideologisiin ulottuvuuksiin suomalaisessa ja fidžiläisessä valtionverotuksessa.
Helsinkiläiset opettajat saivat työnantajalta lahjaksi joulupussin. Sen vaatimaton sisältö ei miellyttänyt osaa vastaanottajista. Kommenttipalstoilla opettajia moitittiin kiittämättömyydestä. Miksi huono lahja on niin monin tavoin hankala juttu?