Suvivirrestä on muodostunut viime vuosikymmeninä yhdenlaisen suomalaisen ”kulttuurisodan” symboli. Ainakin 1970-luvulta lähtien julkisuudessa on esitetty käsityksiä, joiden mukaan suvivirren kaltaisten kristillisten hengellisten laulujen esittäminen osana juhlaa, johon kaikkien oppilaiden, heidän perheenjäsentensä ja opettajien oletetaan osallistuvan, loukkaa uskonnottomien ja muihin uskontokuntiin kuuluvien oikeuksia. Vastakkaisen kannan mukaan suvivirsi on osa suomalaista kulttuuria ja perinnettä, jota kaikkien kansalaisten tulisi vaalia.

Suomalaisen yksilökeskeisen kulttuurin analyyseissa yhteisöllisyyden puutteesta ja yksinäisyydestä puhutaan yhteiskunnallisina epäkohtina. Lestadiolaisuudessa painottuvat sosiaalisuus ja solidaarisuus, yhteisöllisyys ja voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Armanin kohtaamat ihmiset lapsista vanhuksiin korostivat yhteisön merkitystä uskossaan.

Miltä yliluonnollinen tuntuu keskellä tavallista arkipäivää? Ihmismieli taipuu monenlaisiin kokemuksiin. Mitä poikkeavampaa niiden sisältö on, sitä todennäköisemmin niitä kutsutaan yliluonnollisiksi, epätodellisiksi tai jopa mielenhäiriöisiksi. Eräs kiinnostava poikkeavan tietoisuuden muoto on sellainen, jossa näkymättömän yliluonnollisen olennon läsnäolo koetaan todellisena. Helsinkiläisessä uuskarismaattisessa seurakunnassa armolahjat ovat jokaisen saatavila ja Jeesuksen kanssa jutteleminen, Pyhän Hengen ohjaamana tanssiminen ja euforinen kielillä puhuminen ovat jokapäiväisiä tapahtumia.