Venäjän sosiaalisessa mediassa kiertää videoita, joissa Venäjän vähemmistöjen ja etnisten venäläisten yhteisöjen perinnettä esittävät tanssiryhmät kannustavat Ukrainassa taistelevia sotilaita. Performansseissa sotapropaganda yhdistyy keskusjohtoiseen mutta paikallisesti toteutettuun kulttuurituotantoon, jonka juuret ovat Neuvostoliitossa.
DocPoint 2022 järjestetään virtuaalisesti 31.1.–6.2. AntroBlogin toimitus katsoi kuusi dokumenttielokuvaa laajasta tarjonnasta.
Nykyisessä ”maahanmuuttokriittisessä” keskustelussa pyritään irrottautumaan rasismin käsitteestä nostamalla keskusteluun uskonto- ja kulttuurieroja “rodun” sijaan. Poliittinen oikeisto on kehittänyt uusrasistisen retoriikan, jossa turvapaikanhakijat ja maahanmuuttajat koetaan uhkaksi niin sanotulle kansalliselle yhtenäisyydelle. Ilmiöstä voidaan käyttää nimitystä ‘kulttuurifundamentalismi’, ja sen keskeisenä elementtinä näyttäytyy ksenofobia eli vieraan pelko.
Kehoihin kohdistuva moraalinen huomio vaihtelee eri aikoina ja konteksteissa. Ulkonäköön liitetyt kulttuuriset normit heijastavat vallitsevia sosiaalisia hierarkioita ja ideologista konsensusta.
Kuinka monta seksuaalirikosta vaaditaan kriisiin? Kriisit ovat aina määrittelykysymyksiä ja kriisipuhe poliittisten ja taloudellisten motiivien värittämää. Kriisipuhe hyödyttää usein esittäjäänsä, mutta tilanteen kuvaaminen kriisinä voi olla arvokasta myös laajempien yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamisessa.
Verkossa yhteisöllisesti kehitellyt kauhutarinat pyrkivät vaikuttamaan aidoilta ja hämärtämään fiktion ja todellisuuden rajoja. Kaupalliset tahot ja omaehtoiset yhteisöt ruokkivat toisiaan, ja kysymykset omistajuudesta muuttuvat epäselviksi. Kenelle kauhu kuuluu?