Valkoinen hetero moninaisuuden äänenä
Me Naiset -radiokanava on brändätty suomalaisen naiseuden moninaisuuden äänitorveksi. Juontajiksi palkattiin kuitenkin vain valkoisia, kauneusihanteisiin istuvia heteronaisia.
Me Naiset -radiokanava on brändätty suomalaisen naiseuden moninaisuuden äänitorveksi. Juontajiksi palkattiin kuitenkin vain valkoisia, kauneusihanteisiin istuvia heteronaisia.
George Floydin murha nosti Yhdysvalloissa esille afroamerikkalaiseen väestöön kohdistuvan poliisiväkivallan ja rakenteellisen rasismin. Kun Floydin murhavideota ja livelähetyksiä sen kirvoittamista mielenosoituksista tarkastellaan rinnakkain, ne avaavat…
Vaatetusalan yritykset ovat tänäkin syksynä käyttäneet mainoskampanjoissaan mielenterveyden häiriöitä kuvaavia termejä, kuten “mania” ja “hullu”. Mediassa on useana vuonna keskusteltu siitä, miksi tällaisten termien käyttö…
Koira on kulkenut kanssamme muinaisilta leirinuotioilta vahtimaan modernin yhteiskunnan rajoja, osaksi tarinoitamme ja pitämään seuraa yksin jääneille vanhuksille. Kuluttamiseen keskittyvässä yhteiskunnassamme koirasta on lisäksi tullut…
Salaliitoilla tarkoitetaan yleensä räikeitä, järjenvastaisilta tuntuvia teorioita. Salaliittomainen ajattelu on kuitenkin hyvin tyypillistä kaikkien yhteisöjen arkisessa kanssakäymisessä. Rationaalisuus ei ole ainoa tapa tuottaa jaettua tietoa…
Zombit ovat epäkuolleita, ihmislihaa syöviä käveleviä ruumiita. Ne ovat kulkeneet pitkän matkan transatlanttisen orjakaupan ajoista populaarikulttuurin suosikeiksi. Matkalla ne ovat muuttuneet tahdottomista orjista yli-inhimillisiksi hirviöiksi.