Siirry suoraan sisältöön

rituaali

Esihistorian ihminen kunnioitti eläimen eläimellisyyttä

Tuhansia vuosia vanhoja ihmisen ja eläinten jäänteitä ja esineitä tutkimalla saadaan tietoa siitä, millä tavoin merkityksellisimmät eläimet muokkasivat ihmisyhteisöjä. Monilajisessa maailmassa ihminen ei nähnyt itseään olemassaolon keskipisteenä, vaan eli vuorovaikutussuhteessa ympäristönsä kanssa. Mitä eläimissä kunnioitettiin? Miten hirvenpyytäjä toimi varmistaakseen onnistuneen pyynnin?

Sielu paljaana saunassa

Suomalaista saunakulttuuria 80-90 -lukujen taitteessa tutkineen antropologi L.M. Edelswardin mukaan itsenäisyyttä ja itsehillintää korostavassa kulttuurissa ihminen tarvitsee saunaa voidakseen olla oma itsensä.

Santa Muerten kultti Meksikossa

Luurankohahmot ovat ilmenneet erilaisissa muodoissa meksikolaisessa symboliikassa kansallisvaltion historian aikana. Hahmot ovat erityisen esillä Kuolleiden päivän juhlinnassa, joka on iloista ja edesmenneitä kunnioittavaa. Populaarikulttuurin nauravaan luurankoon suhtaudutaan leikillisesti kuin vanhaan ystävään.

Rituaalinen kipu sattuu oikealla tavalla

Kipu on asia, jota ihminen yleensä välttelee. Ihmislajin edustajia löytää silti muun muassa kävelemästä tulisilla hiilillä ja roikkumasta selkänahkaan työnnettyjen lihakoukkujen varassa köysistä – omasta tahdostaan. Miksi? Vapaaehtoisen kivun ympärille rakentuu monia kiinnostavia tapoja.

Kuvateksti: Dear Eki, mieheni on puupökkelö

Intialainen puuavioliitto

Näyttelijätär Aishwarya Rai sai vuonna 2007 aikaan julkisuuskohun, sillä hänen kerrottiin menneen vanhan hinduseremonian mukaisesti naimisiin puun kanssa. Ihmisoikeusjärjestöt Intiassa vaativat julkista anteeksipyyntöä. Syynä ei ollut avioliittoinstituution halventaminen, vaan jotakin monikerroksisempaa.

Ensimmäinen Pride

Kesäkuun pride-kulkueesta on tullut kansainvälinen ilmiö, vuosittainen rituaali, joka viittaa myyttiseen hetkeen LGBTIQ-historiassa. 28.6.1969 New Yorkin Greenwich Villagessa sijaitsevaan homobaari Stonewall Inniin tehtiin ratsia. Ratsioihin ja sortoon kyllästyneet asiakkaat nousivat vastustamaan epäoikeudenmukaista kohtelua.

AntroBlogi
Tietosuojakatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä tarjotakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi. Ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme. Evästeet välittävät tiimillemme tietoa siitä, mikä verkkosivustossamme on sinulle kiinnostavinta ja hyödyllisintä.