Lauluja Helsingistä -dokumenttielokuva
Lukuisat yhtyeet ja artistit ovat esittäneet Helsinki-aiheisia kappaleita. Mitä musiikki kertoo pääkaupungistamme? Entä muovaavatko laulut kaupunkia vai kaupunki lauluja?
Lukuisat yhtyeet ja artistit ovat esittäneet Helsinki-aiheisia kappaleita. Mitä musiikki kertoo pääkaupungistamme? Entä muovaavatko laulut kaupunkia vai kaupunki lauluja?
Etnografinen elokuvafestivaali Cultureels siirtyy huhtikuussa virtuaaliseksi. Millaisia elokuvia yhteiskunnallisista aiheista kiinnostuneelle katsojalle on tarjolla? Millaisia ajatuksia niiden aiheet herättävät? Elokuvien suurkuluttaja esittää näkemyksensä festarin viidestä…
Naiset ovat kauan olleet pelialan sokea piste. Koska oletettu pelaaja on heteromies, ovat naiset pelihahmoina aliedustettuja ja vääristyneesti kuvattuja. Peleistä alkaa kuitenkin pikkuhiljaa löytyä myös…
Ortodoksijuutalaisissa yhteisöissä eruv on symbolinen raja. Sen sisäpuolella saa tehdä sapattina muuten kiellettyjä asioita, kuten kantaa tavaroita tai työntää lastenvaunuja. Laajentaessaan kodin piiriä julkiseen tilaan…
Lavatanssit ovat tulleet parin kolmen vuosikymmenen aikana unohdukseen vaipuvasta kansanperinteestä osaksi kansallista kulttuuriperintöämme. Vanhojen ihmisten nuoruudenmuistelut kertovat eloisasta lavatanssikulttuurista. Muisteluissa nuorten tanssijoiden kokemuksista kerrotaan läheltä…
Huumori on yhtä aikaa sekä äärimmäisen yksilöllistä ja tilannesidonnaista, että tiettyjä kulttuurisia ja jopa universaaleja kaavoja noudattavaa. Miten huumorintaju liittyy minäntajuun stand-up -komiikassa, ja mitä…