Ihminen osana jääkarhua
Näkemys jääkarhun ja luonnon koskemattomuudesta on ensisijaisesti tarina, jota ihminen tällä hetkellä niistä kertoo. Jääkarhu ja sen asuttama ympäristö kietoutuvat ihmiskulttuuriin ja yhteiskuntaan monilla tavoin.

Huippuvuorten väestön ja jääkarhujen suhteen ymmärtäminen edellyttää paikalliseen luonnonympäristöön liitettyjen kulttuuristen ajatusmallien tarkastelua.
Kenttätöiden luonteeseen kuuluu, että kaikkeen ei voi varautua etukäteen. On muutettava suunnitelmaa, jos alkuperäinen idea ei toimi; ja on uskallettava tarttua uusiin tilaisuuksiin, jos niitä…
Tekijät Lukemista
Indonesian sydämessä sijaitseva Balin saari on noussut yhdeksi Aasian suosituimmista massamatkailukohteista. Saaren eksoottisuus, paratiisimainen luonto, ainutlaatuinen hindukulttuuri ja huoleton ilmapiiri ovat houkutelleet enenevissä määrin puoleensa…
Ellos Deatnu! syntyi vastalauseeksi Tenojoen 2017 voimaantulleille kalastussäännöksille, jossa rajoitettiin kalastusta noin 30 %. Kansanliikkeen mielestä säännöksillä siirretään kalastusoikeuksia ulkopaikkakuntaisille ja kohdistetaan vähennyksiä ennen kaikkea…