Chicagon yliopiston kulttuuriantropologian emeritusprofessori Marshall Sahlins kuoli 5. huhtikuuta 2021 yhdeksänkymmenen vuoden iässä. Sahlins oli antropologian supertähti ja yksi tieteenalan kaikkien aikojen merkittävimmistä ajattelijoista. Hän oli nimenomaan antropologian oma suurmies, profeetta omalla maallaan.
Sahlins kirjoitti sujuvaa, viihdyttävää ja usein piikikkään provokatiivista tekstiä, mutta ei silti saavuttanut samanlaista mainetta antropologian ulkopuolella kuin esimerkiksi Margaret Mead, David Graeber tai Franz Boas. Vaikka hänellä oli kyky kiteyttää sanomisensa naseviksi one-linereiksi, eivät Sahlinsin esittämät ajatukset olleet koskaan ilmeisiä yhden rivin sitaatteja, vaan hän kritisoi huolellisen perustellusti erilaisia länsimaissa universaaleiksi totuuksiksi ajateltuja väittämiä tai oletuksia.
Pitkän akateemisen uransa aikana Sahlins opittiin tuntemaan Tyynenmeren saarten etnografina ja historiallisen antropologian teoreetikkona. Lisäksi hänet tunnettiin kulttuurisia eroja biologisesti selittävän sosiaalievolutionismin ja inhimillisen ajattelun voitontavoitteluksi pelkistävän taloustieteellisen ajattelun kriitikkona sekä aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana.
Kulttuurieron antropologia
Nimetessäni Sahlinsin ”radikaalin kulttuurieron” teoreetikoksi en puhu radikalismista vaan kulttuurieroista, jotka ulottuvat syvälle ajattelun rakenteisiin. Sahlinsin analyyseissä korostuvat toisistaan poikkeavat kulttuuriset logiikat tai kosmologiat, maailman ymmärtämisen tavat. Niiden vuoksi inhimillistä järjenkäyttöä ei koskaan voida yksinkertaistaa yhteen yleispätevään rationaalisuuden muotoon, olipa kyse sitten taloudesta, hyvinvoinnista, ravinnosta, ”ihmisluonnosta”, vallasta, tai jostakin muusta teorian sisään huomaamatta livahtavasta taustaoletuksesta.
Jo pelkästään Sahlinsin 1970-luvun pääteokset ilmentävät hänen tinkimätöntä intellektualismiaan. Vuonna 1972 julkaistu Stone Age Economics esittää huolellisen analyyttisen vasta-argumentin uusklassisen taloustieteen universaaliksi olettamalle idealle taloudesta. Niin anarkistikirjailija Hakim Bey kuin anarkistiantropologi David Graeberkin ovat nimenneet teoksen yhdeksi suurimmista inspiraatioistaan.
Kuitenkin vuonna 1978 ilmestynyt Culture and Practical Reason ulottaa kulttuuristen oletusten kritiikin vielä pidemmälle, poliittiseen talouteen ja marxismiin, joiden taustaoletukset eivät Sahlinsin mukaan kriittisistä lähtökohdistaan huolimatta lopulta juuri eroa taloustieteen vastaavista.
Marshall Sahlins. Kuva: Elkziz (CC BY 3.0)
1980-luvulla antropologian sisällä esitettiin kritiikkiä, jonka mukaan tieteenalasta oli tullut muuttumattomia kulttuureja kuvaava tiede, ja sellaisenaan kykenemätön käsittelemään historiallista muutosta. Sahlins vastasi tähän ja hänen mukaansa ”ratkaisu” oli sinällään yksinkertainen: Sahlins osoitti, että vaikka ainutkertaisia sosiokulttuurisia mullistuksiakin historian saatossa tapahtuu, merkittävä osa kulttuurien tai ihmisyhteisöjen läpikäymästä muutoksesta tapahtuu niiden omilla ehdoilla, ihmisten omista kategorioista tai näkökulmista käsin.
Sahlinsin historiallinen antropologia tarkasteli tätä prosessia kulttuurikontaktien kautta Tyynellämerellä: sitä, kuinka eri ihmisryhmät määrittelivät toinen toisensa omien kulttuuristen kategorioidensa, tavoitteidensa, arvojensa ja projektiensa kautta. Toisinaan eri ihmisryhmien merkitykset osuivat kuin ihmeen kaupalla yksiin, kuten Uuden-Seelannin maorisodissa taistelleiden osapuolien kiintopisteenä toiminut lipputanko osoittaa. Islands of History -teoksessaan Sahlins kuvaa Russelin vartioaseman lipputangosta käytyä taisteluiden sarjaa, jossa molemmat osapuolet tunnistivat lipputangon valloituksen merkiksi, joskin täysin eri syistä.
Toisinaan taas vanhan käsitteen ulottaminen uuteen kontekstiin johti laajoihin muutoksiin, kuten Sahlinsin mukaan tapahtui esimerkiksi silloin, kun havaijilaiset päälliköt ryhtyivät käyttämää tabun käsitettä merkityksessä “yksityisomaisuus”.
Kapteeni Cookin kuolema
Sahlinsin tutkimuksista kuuluisin lienee hänen historiallinen uudelleentulkintansa brittiläisen tutkimusmatkailija kapteeni James Cookin kuolemasta Havaijilla vuonna 1779. Analyysissään Sahlins esitti, että Cookin vastaanotto Havaijilla vastasi paikallisen hedelmällisyyden jumala Lonon vuotuisia riittejä. Cook siis ikään kuin tietämättään astui havaijilaisen rituaalin keskiöön, kun paikallinen papisto toivotti hänet tervetulleeksi lahjoin ja juhlamenoin, kunnes Cook riittien päätteeksi purjehti pois – juuri kuten Lonon tuleekin tehdä. Mutta kun Cook miehineen palasi takaisin laivasta katkenneen maston vuoksi rituaalikauden jälkeen, oli vastaanotto aivan toinen: vihamielisyydet johtivat lopulta Cookin kuolemaan.
Sahlinsin Cook-analyysi johti myös tieteenalan sisällä paljon huomiota osakseen saaneeseen yhteenottoon antropologi Gananath Obeyesekeren kanssa. Obeyesekere näki Sahlinsin analyysissä orientalistisen alavireen, joka maalasi havaijilaisista kuvan irrationaalisina ”toisina”, jotka olivat jopa valmiita kohottamaan eurooppalaisen muukalaisen ”jumalakseen”.
Sahlins vastasi kritiikkiin ärhäkällä vasta-argumenttien ryöpyllä kirjassaan How ”Natives” Think (1995). Hänen mukaansa kaikki ”natiivit” eivät ajattele keskenään samalla tavalla, emme voi olettaa kaikkien maailman ihmisten järkeilevän samalla lailla kuin euroamerikkalaiset. Jopa jumaluuden kategoria oli havaijilaisessa kosmologiassa perustavanlaatuisesti erilainen kuin kristinuskon abstrakti, kaukainen ja kaikkivoipa Jumala.
Tämän oppiriidan taustalla voidaan nähdä Sahlinsin ajattelua ohjannut tinkimätön kulttuurisidonnaisuus, jonka merkitys ulottuu syvemmälle kuin Obeyesekeren kanssa käyty kiista Cookista ja jumaluuksien välisistä eroista. Sahlins näki havaijilaiset paitsi maailmantalouden ja suurvaltapolitiikan pelinappuloina, myös oman historiansa toimijoina. Havaijilaiset vaikuttivat oman historiansa kulkuun niin hyvässä kuin pahassakin, eivät ainoastaan seuranneet passiivisina, kuinka eurooppalaisten saapuminen heihin vaikutti. 
George Carterin maalaus Kapteeni Cookin kuolema vuodelta 1783.
Kulttuurin kriitikko ja yhteiskunnallinen keskustelija
Muita Sahlinsin keskeisiä teemoja olivat esimerkiksi muukalaiset eri kulttuureissa, valta ja sen oikeuttavat ideologiat sekä sosiobiologian kritiikki ja siihen kytkeytyvä länsimaisen ihmiskäsityksen kriittinen tutkimus.
Jos minun olisi nimettävä yksi teksti, josta Sahlinsin laaja-alaisuus hahmottuu erityisen hyvin, suosittelisin epäröimättä vuonna 1996 ilmestynyttä luentoa ”The Sadness of Sweetness: The Native Anthropology of Western Cosmology”, jossa Sahlins käy läpi taloustieteitä, sosiaalievolutionismia, kristinuskoa ja varhaisia yhteiskuntasopimusteoreetikkoja yhdistävän tavan hahmottaa maailma yhdistelmänä nautinnon tavoittelua ja kärsimyksen välttelyä. Artikkelin lomaan ripoteltujen etnografisten esimerkkien kautta Sahlins osoittaa, ettei tällainen maailman ymmärtämisen tapa ole universaali ilmiö, vaan nimenomaan euroamerikkalaiselle kulttuurille tunnusomainen uskomus.
Puhtaasti tieteellisen toimintansa lisäksi Sahlins oli myös tunnettu aktivisti. Hänet muistetaan erityisesti Vietnamin sodan aikaan syntyneen ns. teach-in -mielenilmauksen keksijänä, jossa ulosmarssin sijaan keskitytään sivistämään opiskelijoita ja muita tiedeyhteisön jäseniä kiistanalaisena olevasta asiasta, Sahlinsin ideoiman teach-in:in tapauksessa Yhdysvaltain ulkopolitiikasta. Teach-in on säilyttänyt asemansa yhteiskunnallisen aktivismin muotona, viime vuosina tällaisia mielenilmauksia on järjestetty esimerkiksi Occupy Wall Street ja Black Lives Matter -liikkeiden toimesta.
Sahlins pysyi läpi elämänsä yhteiskunnallisesti aktiivisena tasa-arvon kannattajana ja militarismin vastustajana. Hän osasi myös käyttää julkista asemaansa hyväkseen nostaakseen tärkeinä pitämiään asioita esille: Sahlins esimerkiksi luopui Yhdysvaltain tiedeakatemian jäsenyydestään vuonna 2013 protestiksi tiedeakatemian yhteistyölle Yhdysvaltain armeijan kanssa. Samoihin aikoihin Sahlins kampanjoi myös Kiinan valtion sponsoroimia Konfutse-instituutteja vastaan niiden yliopistoihin kohdistaman painostuksen vuoksi.
Viimeisinä vuosinaan Sahlins esitti myös joukon henkilökohtaisempia kannanottoja antropologian tilaa koskien. Näissä hän muun muassa haikaili sellaisten klassisten aiheiden perään kuten animismi, sukulaisuusjärjestelmät, mana, potlatch, ja niin edelleen. Sahlins kutsui sosiaalisessa mediassa tekemiään avautumisia emeritus-paasaukseksi: hän oli ilmeisen tietoinen siitä, että ne saivat hänet näyttämään nykymenoa vastustavalta vanhalta pierulta. Mutta ehkä juuri siksi ne tarjoavat ikkunan, jonka kautta voidaan arvioida Sahlinsin perintöä antropologialle.
Sahlinsin antropologia vuoden 2021 näkökulmasta
Sahlinsille tunnusomainen, kulttuurienvälisiä eroja korostava antropologia edustaa monella tapaa antropologista tieteenalaa vahvimmillaan. Sahlinsin klassikkotekstit, sellaiset kuten ”The Original Affluent Society” (1972), ”Cosmologies of Capitalism” (1989) tai edellä mainittu “Sadness of Sweetness” (1996) osoittavat kaikki, että vertailevalla tutkimuksella voidaan nostaa esille omaa ajatteluamme ohjaavia käsityksiä esimerkiksi siitä, millainen ihminen on, miten epätasa-arvo tai rakenteellinen väkivalta toimii, tai mitä arvo ylipäätään on.
Tätä on tuskin yksikään antropologi tehnyt Sahlinsia paremmin, ja Sahlinsin kuoleman jälkeen sosiaalisessa mediassa esitetyissä muisteluissa ja kunnianosoituksissa toistuu paitsi syvä kunnioitus hänen ajatteluaan kohtaan, myös se, kuinka Sahlins tarjosi monelle nykyään antropologiksi identifioituvalle varhaisen tai keskeisen sysäyksen alalle. Sahlinsilla oli ainutlaatuinen kyky valjastaa käyttöönsä antropologian tarjoama kriittinen näkökulma.
Mutta kulttuurienvälisiä eroja tiedollisen varmuuden kustannuksella korostava traditio ei ole aina ollut kaikista yhteistyökykyisin. Jostain kumman syystä monitieteellisiin tutkimusprojekteihin tai poliittisiin hankkeisiin osallistuvat ei-antropologit eivät ole kiinnostuneita kuulemaan omien tutkimustraditioidensa perustavanlaatuisista vajavaisuuksista tai siitä, että niiden olennaiset kysymykset pohjautuvat länsimaisiin etnosentrisiin harhoihin. Antropologian työllä ja tuskalla omaksutut totuudet eivät matkusta helposti yli tieteenalojen rajojen. Antropologian painopiste on muuttunut 2000-luvulla. Yhtäältä kyse saattaa olla yliopistojen ja rahoittajien painottamasta monitieteellisyydestä, joka edellyttää eri tieteenalojen näkökulmien yhteensovittamista. Mutta epäilemättä kyse on vielä enemmän meidän antropologien halusta olla mukana löytämässä vastauksia oman aikamme akuutteihin ongelmiin. Antropologit tutkivat yhä useammin sellaisia aiheita kuin datafikaatio, finanssitalous, pakolaiskriisit tai ympäristökysymykset.
Nämä ovat kasvavassa määrin muiden tieteenalojen kanssa jakamiamme tutkimusaiheita, joiden analyyseihin antropologit tuovat oman tutkimustraditionsa tarjoamat ainutlaatuiset näkökulmat. Mutta tämä ei tyypillisesti ole sellaista suurten itseä koskevien oivallusten antropologiaa, jota Sahlins harjoitti koko uransa. Eräästä näkökulmasta voidaan siis jopa kysyä, esittääkö antropologinen tieteenala pienempiä kysymyksiä nyt kun se on saavuttanut kuuluvamman äänen?
Esimerkiksi Suomessa, missä antropologiaa ei yleensä tunnisteta osaksi kaikille tarpeellista yleissivistystä, ei ole lainkaan itsestään selvää, että kenenkään tulisi tutkia sellaisia Sahlinsin emeritus-paasauksissaan peräänkuuluttamia aiheita kuten afrikkalaiset linjasuvut, papua-uusi-guinealaiset sikajuhlat, kulavaihto, ristikkäisserkkuavioliitot, Amazonasin animismi, ašantien noituus, fidžiläinen kannibalismi, kwakiutlien potlatch, polynesialainen mana tai siperialainen shamanismi. Sahlinsilainen antropologia valjasti tällaiset suuret kulttuuriset instituutiot käyttöönsä esittääkseen fundamentaalisia kysymyksiä siitä, mikä voisi olla radikaalisti toisin.
Näiden suurten kysymysten merkitys ei ole kadonnut mihinkään, mutta voi olla, että meidän antropologien on aika pohtia entistä tarkemmin erilaisia yleisöjämme, nyt kun meillä sellaisia on.
Toimitus
Lukemista
- Reference 1
- Reference 2
- Reference 3
- …
