Suomalaiset elättikäärmeet
Suomessa on pitkä perinne käärmeiden pitämisestä maatalojen pihapiirissä. Vanhimmat lähteet ovat peräisin 1600-luvulta, mutta perinne on todennäköisesti vanhempikin.
Suomessa on pitkä perinne käärmeiden pitämisestä maatalojen pihapiirissä. Vanhimmat lähteet ovat peräisin 1600-luvulta, mutta perinne on todennäköisesti vanhempikin.
Jättiläiskalmarit esitetään tänä päivänä “merten viimeisinä mysteereinä”. Näköhavainnot niistä ovat antaneet esikuvan muun muassa skandinaavisesta tarinaperinteestä tutulle merihirviö Krakenille. Jättiläiskalmareita ei kuitenkaan ole pidetty hirviöinä…
Tuhansia vuosia vanhoja ihmisen ja eläinten jäänteitä ja esineitä tutkimalla saadaan tietoa siitä, millä tavoin merkityksellisimmät eläimet muokkasivat ihmisyhteisöjä. Monilajisessa maailmassa ihminen ei nähnyt itseään…
Koira on kulkenut kanssamme muinaisilta leirinuotioilta vahtimaan modernin yhteiskunnan rajoja, osaksi tarinoitamme ja pitämään seuraa yksin jääneille vanhuksille. Kuluttamiseen keskittyvässä yhteiskunnassamme koirasta on lisäksi tullut…
Antropologia on ihmisiin keskittyvä tieteenala. Muut maailmaa kanssamme asuttavat eläimet ovat kuitenkin monin tavoin liitoksissa ihmisyhteiskuntiin ja niiden arvoihin, tarinoihin, talouteen ja arkeen. Käsitykset ihmisen…
Maapallon ulkopuolelle joutuminen lienee merkillisimpiä asioita, mitä muille eläimille on suhteistaan ihmisen kanssa seurannut. Historian ainoa avaruudessa käynyt kissa oli katukissa nimeltä Félicette.