Media ja internet

Suomen Kuvalehti noteerasi taannoin antropologian, kyseenalaistaen tämän kaltaisten tieteenalojen hyödyllisyyden. Mitä antropologit osaavat, ja miksi antropologinen tietotaito on merkityksellistä ja työelämän kannalta hyödyllistä? Mitä tarkoitetaan 'oman alan' töillä? Ja työllistyvätkö antropologit 'omalle alalle'? Soveltavan antropologian verkosto aikoo vastata näihin kysymyksiin.

Epäneutraalin sukupuolikirjan tarkoitus on esipuheen mukaan nostaa keskusteluun “perinteiset sukupuoliroolit” sekä miesten tasa-arvo -ongelmat. Kirjoittajat vetoavat tieteeseen, tutkimuksiin ja tutkijoihin, mutta tieteellisiä käytäntöjä on vain nimeksi. Kun aiheina on sukupuoli, ”pariutuminen”, valta ja vaihto; ja kun esitetään väitteitä kulttuurista, yhteiskunnasta, ihmisen evoluutiosta ja ihmisyyden perimmäisestä luonteesta, ollaan aiheissa, joita antropologiassa on käsitelty paljon.

Stereotyyppinen kuva likaisista ja juopuneista saamelaisista on vahvasti esillä nykypäivän mediassa. Saamelaisiin liittyvä uutisointi tuntuu pyörivän ongelmakeskeisten teemojen ympärillä. Samankaltainen saamelaiskuvaus on tuttu jo vuosikymmenten takaa: kukapa ei muistaisi Pirkka-Pekka Peteliuksen nunnukkavitsejä. Mutta mitä saamelaisista kerrottiin ja miten heistä puhuttiin 1950–1970 luvuilla? Tässä tekstissä tarkastelen vuosien 1952–1972 saamelaiskuvauksia Suomen Kuvalehdessä. Tuona aikana saamenmaa liitettiin osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria.

Vihapuhe ja muu väkivaltainen käyttäytyminen oli vuonna 2015 erityisesti median huomion kohteena, sillä se on ollut esillä aiempaa näkyvämmin ja voimakkaammin muun muassa pakolaiskriisin ja talouskriisin vuoksi. Vihapuhetta on ollut vaikea kitkeä, sillä verkossa leviää myös paljon valheellista ja vääristeltyä tietoa, jolloin lukijan voi olla vaikea hahmottaa mikä on oikeasti totta. Monimutkaisemmaksi tilanteen on tehnyt poliittisten toimijoiden harjoittama rasistinen vihapuhe, joka on voinut näyttäytyä kansalaisille esimerkillisenä tapana keskustella muun muassa maahanmuutosta.

Heinäkuun 15. päivä 1927 Wienissä Elias Canetti osallistui suurmielenosoitukseen, joka muuttui verilöylyksi. Tämä heinäkuun kapinaksi kutsuttu tapaus teki suuren vaikutuksen Canettiin, ja sai hänet tutkimaan väkijoukkojen toimintaa seuraavat 33 vuotta. Yhdeksänkymmentä vuotta myöhemmin, väkijoukot kiehtovat meitä edelleen. Esimerkiksi Occupy-liike tai arabikevät ovat nykyajan esimerkkejä joukkovoiman roolista politiikassa. Wienin kapinan ajoista jotain kuitenkin on muuttunut: osa massojen toiminnasta on siirtynyt verkkoon.