Politiikka ja talous

Talvisodan päätyttyä Suomi aloitti vuonna 1941 sotilaallisen yhteistyön Saksan kanssa. Tuolloin maahamme saapui noin 200 000 saksalaissotilasta, joista suurin osa sijoitettiin Pohjois-Suomeen. Toisen maailmansodan lopulla suomalaiset kääntyivät saksalaisia vastaan, mikä johti Lapin sotaan ja laajamittaisiin tuhoihin saksalaisten poltettua Lapin lähtiessään. Haastattelussa kansatieteilijä Eerika Koskinen-Koivisto, joka on tutkimuksessaan perehtynyt ainoaan Lapissa kaatuneille saksalaissotilaille pystytettyyn viralliseen monumenttiin: Norvajärven saksalaiseen hautausmaahan ja siellä vierailevien ihmisten kokemuksiin.

Pariisin iskut perjantaina 13. marraskuuta täyttivät hetkessä niin kansainvälisen valtavirtamedian kuin sosiaalisen mediankin. Tämän päivän globaaleille, väkivaltaisille mediatapahtumille on tyypillistä, että ne levittäytyvät lähes samanaikaisesti ihmisten tietoisuuteen eri puolilla maailmaa. Kansalliset ja kansainväliset uutismediat tuottavat tapahtumasta uutisia ennen näkemättömällä vauhdilla. Arkinen uutisvirta katkaistaan ja media siirtyy seuraamaan tapahtumia hetki hetkeltä. Uutiset päivittyvät jatkuvasti ja erikoislähetykset kaivavat aiheesta irti kaiken minkä saavat. Tätä mediatalojen toimintatapaa on nimitetty katastrofimaratoniksi.

Vuoden 2015 metsäpalot Indonesiassa ovat olleet tuhoisimmat sitten vuoden 1997. Noin kaksi miljoonaa hehtaaria metsää on palanut ja Indonesian hiilidioksidipäästöt kasvaneet niin, että ne kattavat nyt jopa kolme prosenttia globaaleista päästöistä. Indonesia on oivallinen esimerkki siitä, miten historia ja poliittinen järjestelmä sekä globaalit rakenteet ovat vaikuttaneet ympäristön tilaan. Erittelemme syitä, jotka liittyvät Indonesian valtion muodostukseen ja raja-alueilla tapahtuneisiin ympäristömuutoksiin ja tulipaloihin. Näitä tekijöitä ymmärtämällä voidaan nähdä, miksi tulipalot ovat niin hallitsemattomia ja tuhoisia juuri Indonesian tietyillä saarilla.

Miten yhteistoiminnallinen suunnittelu voi johtaa jatkuvien kiistojen noidankehään, vaikka se pyrkii löytämään parhaan mahdollisen kompromissin? Miten tällaisista noidankehistä on mahdollista päästä ulos? Pohjois-Suomen talousmetsien hallintaan liittyvien kiistojen tarkastelu osoittaa, että metsien hallinta ajautui vuosien noidankehään. Suunnitteluprosessit, hakkuuaikeet, hakkuut, protestit ja mediakiistat seurasivat toisiaan. Suunnittelu ei kyennyt aina ottamaan huomioon ympäristöjärjestöille, poronhoitajille ja matkailuyrittäjille tärkeitä tiettyihin kohteisiin liittyviä arvoja.

Surullista, mutta niin se maailma muuttuu: merimieskulttuuri ei ole enää Suomessa entisensä. EU-säädökset, kiireisemmät työajat sekä parantuneet työolot ja yhteydenpitovälineet ovat johtaneet maihinpääsyn merkityksen vähenemiseen ja siten merenkulkijoiden entisten kokoontumispaikkojen katoamiseen. Merimieskapakat ja merimieskirkoissa vietetyt yöt lienevät taakse jäänyttä elämää, mutta verrattain nopeasti tapahtuneeseen muutokseen tyytymättömät ovat löytäneet tiensä toisenlaiseen urbaaniin nomadismiin. Varmin paikka ulapan kulkijoiden kohtaamiseksi vaikuttaa olevan Vuosaaren sataman merimieskirkko ja merimieskeskus.