Miksi lumettomuus häiritsee?
Yle uutisoi marraskuussa lähes koko Suomen lumettomuudesta. Tilanne ei ole Etelä-Suomen osalta paljoakaan muuttunut joulukuun puolella. Twitter-kyselymme perusteella lumettomuus vaivaa monia. Ulos katsoessa voi tuntua,…
Uutistoimitus kommentoi ajankohtaisia puheenaiheita ja uutisia antropologin silmin – täydentäen, selventäen ja tarvittaessa oikaisten.
Yle uutisoi marraskuussa lähes koko Suomen lumettomuudesta. Tilanne ei ole Etelä-Suomen osalta paljoakaan muuttunut joulukuun puolella. Twitter-kyselymme perusteella lumettomuus vaivaa monia. Ulos katsoessa voi tuntua,…
Suomi on rasismin kärkimaa, raportoi Euroopan perusoikeusvirasto hiljattain. Järkyttävät luvut puhuvat Suomessa tiukassa istuvasta uskosta rodulliseen ja kulttuuriseen hierarkiaan, jota ylläpidetään yhteiskunnan eri sektoreilla syrjinnällä…
Intialle kuuluvalla Pohjois-Sentinelin saarella asuva kansa on päässyt otsikoihin saarella luvatta vierailleen yhdysvaltalaisen lähetyssaarnaajan tapon vuoksi. Pohjois-Sentinelin asukkaat kuuluvat maailman yhä harvemmaksi käyviin populaatioihin, jotka…
Talouselämä julkaisi hiljan jutun kaduilla myytävästä Iso Numero -lehdestä. Artikkelin mukaan puolisen tusinaa lehtimyyjää on syyllistynyt yritykseen huijata noin 10€ edestä vaihtorahoja. Artikkelissa myyjien näkökulmaa…
Veroista puhuttaessa tulee esille eräs mielenkiintoinen rahaan ja kapitalismiin liittyvä mystifikaatio: paljon veroja maksaneista puhutaan usein kuin he pitäisivät yhteiskuntaa pystyssä. Ajatellaan, että veronmaksukykyiset miljonäärit…
Jair Bolsonaron valinta Brasilian presidentiksi on katkera pala maan alkuperäiskansoille. Bolsonaro ajaa vähemmistöjen oikeuksien vähentämistä ja Amazonian avaamista luonnonvarahankkeille ja maataloudelle. Maan 300 alkuperäiskansan reservaatit…