Vähemmistöt ja alakulttuurit

Tiistaina 12.3. nähtiin toinen jakso Arman Alizadin dokumenttisarjaa Arman Pohjantähden alla, jossa aiheena oli asunnottomuus. Arman perehtyi asunnottomien elämään etnografisin ottein: haastattelemalla ja viettämällä aikaa tukalaan elämäntilanteeseen joutuneiden, yhteiskunnan marginaaleissa elävien kodittomien kanssa. VVA ry:n toiminnanjohtaja kertoi jaksossa, että asunnoton voi päästä kiperästä tilanteestaan usein uskaltautumalla pyytämään apua. Avuntarjoajia on - miksei apua haeta? Jaksossa viitattiin useaan otteeseen päihde- ja mielenterveysongelmiin. Antropologialla on pitkät perinteet köyhyyden ja asunnottomuuden tutkimuksessa, ja pintaa raaputtamalla löytyykin lisää tilannetta selittäviä tekijöitä.

Alkuperäiskansojen ja vähemmistöjen kieliä, kulttuureja, asemaa ja oikeuksia on antropologiassa tutkittu ympäri maailman jo yli vuosisadan ajan. Suomessa suureksi ja vaikeaksi kysymykseksi on muodostunut oikeus määritellä, mitä ‘saamelaisuus’ on ja merkitsee. Antropologisesta näkökulmasta tärkeää on tarkastella myös vähemmistö–enemmistö -asetelmaa ja siihen liittyviä moninaisia jännitteitä, jotka ovat avainasemassa ympäristöpäätöksenteossa ja vähemmistöjen oikeuksien toteutumisessa.

Amerikkalainen kulttuuri luokittelee sekä afroamerikkalaiset että Yhdysvaltoihin muuttaneet afrikkalaiset siirtolaiset samaan rotuun kuuluviksi. Tämä pätee yhtälailla valtaväestön käsityksiin heistä kuin myös maan virallisiin väestönlaskentoihin, joissa molempia ryhmiä varten on olemassa yksi kategoria: ”mustat”. Luokitus pitää sisällään valtaisan sosiaalisen, kulttuurisen ja kielellisen kirjon eikä olekaan yllättävää, että siihen kuuluvat eivät yleensä itse koe muodostavansa yhtä ”mustaa yhteisöä”. Jaettu afrikkalainen alkuperä kuitenkin mahdollistaa ajatuksen yhtenäisyydestä, kun taas erilaiset historialliset kokemukset tuntuvat vievän ryhmiä erilleen.

Maahanmuutto on tällä hetkellä kiistatta puhutuin aihe suomalaisessa mediassa. Aiheen ympärillä käytävää kansalaiskeskustelua voi kuvata vähintään vilkkaaksi, tai pikemminkin kiihkeäksi. Uutisointia ja keskustelua kuitenkin vaivaa usein pinnallisuus ja yksipuolinen näkökulma maahanmuuttajista ja muuttoliikkeestä. Muuttoliike oli ehtinyt kiinnostaa minua jo pidemmän aikaa, kun monien vaiheiden jälkeen päädyin syksyllä 2014 tekemään gradukenttätyötäni Meksikoon, Oaxacan osavaltioon. Tutkimukseni pohjalta väitän, että muuttoliikkeen ymmärtämisessä avainasemassa ovat yhteisön sisäiset suhteet.

Perinteisesti asunnottomuus on ollut ilmiö, jonka ympärille on kiertynyt kokonainen sosiaalisten ongelmien kirjo ja joka on kohdistunut etenkin päihde- ja mielenterveysongelmaisiin kantasuomalaisiin miehiin. Suomen monikulttuuristumisen myötä asunnottomuus on kuitenkin saanut uusia puolia sekä piirteitä ja se koskettaa yhä useammin maahanmuuttajataustaisia.