Verotus mittaa arvoa
Verotus on valtion asettama mittausjärjestelmä, jonka avulla punnitaan asioiden arvoa. Miksi maksamme veroja juuri rahassa? Voisiko verotuksen perusyksikkö olla euron sijasta kerta-annos ruokaa? Muun muassa…
Politiikka ja talous ovat suuria antropologisen tutkimusalan läpäiseviä teemoja, jotka lähentävät tieteenalaa politiikan tutkimukseen ja taloustieteeseen. Antropologiassa politiikkaa ja taloutta tarkastellaan inhimillisen kulttuurin ja sosiaalisen maailman viitekehyksessä – ihmislähtöisesti. Löydät aihepiiriin istuvat juttumme tältä sivulta.
Verotus on valtion asettama mittausjärjestelmä, jonka avulla punnitaan asioiden arvoa. Miksi maksamme veroja juuri rahassa? Voisiko verotuksen perusyksikkö olla euron sijasta kerta-annos ruokaa? Muun muassa…
Julkiset performanssit ja taide ovat latinalaisamerikkalaisen feminismin keskeinen työkalu kamppailussa eriarvoisuutta ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Sen vaikutus näkyy nykyisin laajalti maailmassa, myös Suomessa. (Teksti…
Marshall Sahlins (1930–2021) oli yksi antropologian kaikkien aikojen merkittävimmistä ajattelijoista sekä periaatteitaan tarpeen tullen ärhäkästikin puolustava idealisti ja aktivisti. Teoreetikkona Sahlinsia kiinnostivat erityisesti kulttuurierot, historiallinen…
Edustuksellinen demokratia sai alkunsa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kritiikistä eurooppalaista yhteiskuntaa kohtaan yli 300 vuotta sitten. Edesmennyt antropologi David Graeber ja arkeologi David Wengrow jäljittivät kritiikin alkujuuria…
Rahaa ei keksitty vaihtokaupan helpottamiseksi. Antropologit, historiantutkijat ja taloustieteilijät ovat tienneet tämän jo ainakin sadan vuoden ajan. Silti monelle on yhä itsestäänselvyys, että raha täytyi…
J.M. Bergerin kirjoittama teos Ekstremismi tarjoaa ajankohtaisen näkökulman ekstremismiä koskevaan keskusteluun ja tutkimukseen. Berger esittää oman määritelmänsä sille, mitä ekstremismi on ja kuvailee niitä olosuhteita,…