Myytti rahan alkuperästä
Rahaa ei keksitty vaihtokaupan helpottamiseksi. Antropologit, historiantutkijat ja taloustieteilijät ovat tienneet tämän jo ainakin sadan vuoden ajan. Silti monelle on yhä itsestäänselvyys, että raha täytyi…
Politiikka ja talous ovat suuria antropologisen tutkimusalan läpäiseviä teemoja, jotka lähentävät tieteenalaa politiikan tutkimukseen ja taloustieteeseen. Antropologiassa politiikkaa ja taloutta tarkastellaan inhimillisen kulttuurin ja sosiaalisen maailman viitekehyksessä – ihmislähtöisesti. Löydät aihepiiriin istuvat juttumme tältä sivulta.
Rahaa ei keksitty vaihtokaupan helpottamiseksi. Antropologit, historiantutkijat ja taloustieteilijät ovat tienneet tämän jo ainakin sadan vuoden ajan. Silti monelle on yhä itsestäänselvyys, että raha täytyi…
J.M. Bergerin kirjoittama teos Ekstremismi tarjoaa ajankohtaisen näkökulman ekstremismiä koskevaan keskusteluun ja tutkimukseen. Berger esittää oman määritelmänsä sille, mitä ekstremismi on ja kuvailee niitä olosuhteita,…
Pahimmat skenaariot koronaviruksen etenemisestä Indonesiassa eivät toistaiseksi ole toteutuneet. Toukokuun lopulla päättyi muslimien paastokuukausi ramadan, mikä tavallisesti tarkoittaa hyvin vilkasta, juhlien ja tapaamisten sävyttämää aikaa.…
Koronapandemia on tuonut pinnalle eriarvoisuuden kipupisteitä Latinalaisessa Amerikassa. Kriisin keskellä puhdas ja turvallinen ympäristö ovat olleet vain harvojen ulottuvilla olevaa luksusta. Kaikkein hauraimmassa asemassa ovat…
Taloudellinen eriarvoisuus kasvaa maailmanlaajuisesti. Verotuksen kehittämistä eriarvoisuuden hillitsemiseksi vastustetaan argumenteilla, joiden mukaan ilmiö on luonnollinen tai sen korjaaminen vahingoittaa taloutta. Väitteissä on samoja piirteitä kuin…
Ruanda on onnistunut pitämään koronatartuntojen määrän alhaisena tehokkaan tiedotuksen ja autoritäärisen hallinnon avuin. Pienellä keski-Afrikan valtiolla on aiempaa kokemusta epidemioiden, kuten ebolan, taltuttamisessa.