Siirry suoraan sisältöön

haastattelu

Kyltti mielenosoituksessa demokratian puolesta. Kyltissä lukee: "What lessens one of us, lessens all of us".

Rajat ylittävää demokratiayhteistyötä

Demokratian tilasta maailmassa puhutaan paljon. Aihe nousee tapetille erityisesti koronapandemian kaltaisten poikkeusolojen aikana. Suomessa monipuolueyhteistyötä ja demokratiaa arvostetaan ja sen oppeja viedään myös maailmalle. Mukana demokratiaa tukemassa on Demon toiminnanjohtaja Anu Juvonen, joka Työkentällä-haastattelussa kertoo urastaan järjestömaailmassa.

Pehmeää kansanterveystiedettä

Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat antropologisen tutkimuksen ytimessä, sillä aihe koskettaa meitä kaikkia. Työkentällä-haastattelussa keskustelemme antropologi Laura Menardin kanssa hänen työstään kansanterveystieteen lehtorina Sussexin yliopistossa Iso-Britanniassa.

Marjaana Jauhola

Videokameran kanssa kentällä

Akatemiatutkija, etnografi ja dokumentaristi Marjaana Jauhola tutkii konfliktien ja katastrofien jälkeiseen jälleenrakennukseen liittyviä kysymyksiä. Hänen dokumenttivideoitaan on nähty esimerkiksi kirjastoissa ja Vantaan taidemuseo Artsissa. Haastattelussa Jauhola kertoo visuaalisuudesta osana tutkimustyötä ja pohtii, millaisia yleisöjä audiovisuaalinen tutkimus voi parhaimmillaan tavoittaa.

Thaimaan tutkijasta rauhanrakentajaksi

Suomea edustaa joukko huippuluokan viranomaisia ympäri maailmaa. Yksi heistä on Olli Ruohomäki. Niin tutkijana, kehityshankekoordinaattorina kuin rauhanvälittäjänä toiminut Ruohomäki kertoo työkentällä-haastattelussa, miten hienolta tuntuu todistaa, kun maa valitsee sodan sijaan rauhan.