Onko sinullakin puuystävä?
Millainen on suomalaisten suhde puihin? Ihmisen ja puun lajienvälinen suhde on tutkimusaiheena monimuotoinen ja ansaitsee tarkastelun niin biologian, kulttuurin kuin taiteenkin kannalta. Ihmisen suhteessa puihin…
Millainen on suomalaisten suhde puihin? Ihmisen ja puun lajienvälinen suhde on tutkimusaiheena monimuotoinen ja ansaitsee tarkastelun niin biologian, kulttuurin kuin taiteenkin kannalta. Ihmisen suhteessa puihin…
Klassisessa luonnon ja kulttuurin kahtiajaossa eläinten on nähty voivan olla kulttuurissa läsnä vain valtasuhteen kautta, eli ihmisen kesyttäminä koti- tai lemmikkieläiminä. Ihmisen suhdetta muihin lajeihin…
Kesäkuussa 2018 työryhmämme lähti Norjan Huippuvuorille selvittämään, millainen suhde paikallisilla on jääkarhuun ja ympäröivään arktiseen luontoon, ja mikä on jäätikön kuninkaan sosiokulttuurinen merkitys Huippuvuorten ihmisyhteisölle.
Suomen luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi tunnetaan turismin tutkijana, Aurinkomatkojen entisenä toimitusjohtajana ja kestävän matkailun asiantuntijana. Työkentällä-haastattelussa hän kertoo, miksi matkailu on niin koukuttavaa, miten…
Näennäisestä sukupuutostaan huolimatta hirmuliskot jatkavat elämäänsä keskuudessamme. Ne sekoittuvat tieteeseen, taiteeseen, viihteeseen, luontosuhteeseen, lainsäädäntöön ja kansainväliseen politiikkaan. Hirmuliskojen tarinaan liittyy samanlaisia näkemyksiä ja valtakysymyksiä kuin…
Mehiläinen ja ihminen ovat eläneet yhdessä tuhansia vuosia. Yhteiselomme ei kuitenkaan rajoitu mehiläistarhaukseen, vaan mehiläistä on käytetty sodan välineenä aina antiikin Roomasta nykypäivän USA:han. Perinteinen…