Siirry suoraan sisältöön

musiikki

Lavatanssien tahti soi muistoissa

Lavatanssit ovat tulleet parin kolmen vuosikymmenen aikana unohdukseen vaipuvasta kansanperinteestä osaksi kansallista kulttuuriperintöämme. Vanhojen ihmisten nuoruudenmuistelut kertovat eloisasta lavatanssikulttuurista. Muisteluissa nuorten tanssijoiden kokemuksista kerrotaan läheltä liikettä, aisteja ja tunteita.

Kristityt hip hopparit eivät jää omaan kuplaansa

Kristillisestä hip hopista on tullut lyhyessä ajassa eräs suosituimmista kristillisen populaarimusiikin muodoista. Samaan aikaan kristillistä uskoa tunnustavat yhdysvaltaiset hip hop -artistit kuten Lecrae, NF ja TobyMac ovat saavuttaneet kansainvälistä suosiota myös kristillisten musiikkimarkkinoiden ulkopuolella. Miten vastakulttuurin äänenä tunnettu hip hop on kääntynyt osaksi arvokonservatiivista kristittyä kulttuuria, ja miten hip hop -maailma on ottanut ilmiön vastaan?

Sisällissodan valkoiset laulut

Valkoinen Suomi lauloi sisällissodan aikana, ja sen jälkeen, koti-ikävästä, “ryssistä” ja urheista Pohjanmaan miehistä. Niin sanotun uusisänmaallisen käänteen myötä valkoisen Suomen laulut ovat palanneet sekä virallisen Suomen seremonioihin että Youtube-videoihin. Niiden avulla kommentoidaan pikemminkin nykyaikaa kuin sodan kauhuja sadan vuoden takaa.

Ylitodellinen Murheellisten laulujen maa

Murheellisten laulujen maan vuodelta 1982 piti olla pohjanoteeraus. Matti Syrjän mukaan suositun biisin “tarkoitus oli tehdä satiiri melankolisesta suomalaisesta iskelmästä, jossa todellakin menee kauhean huonosti.” Pilkkatarkoituksestaan huolimatta suomalaisen kurjuuden kliseinen kuvaus upposi kansaan kuin kuuma veitsi voihin. “Syyttömänä syntymisestä” on laulettu viime vuosikymmenet etkoilla, jatkoilla, Toyotan takapenkillä ja kotisohvalla – mielellään kotimaisella juomalla höystettynä. Turmiolan Tommi, kirves ja hanki ovat pitäneet paikkansa Suomi-kuvassa. Murheellisten laulujen maa on todempaa kuin tosi.

Oodi sukuelimille

Huoleton sosiaalinen alastomuus ei ole vain suomalaisen saunakulttuurin yksinoikeus. Myös Hawaijin alkuperäisessä kulttuurissa kokonaiset perheet kylpivät ja uivat yhdessä montakin kertaa päivässä, ja sosiaalisella alastomuudella oli myös yhteiskunnallisia ja seremoniallisia merkityksiä.

AntroBlogi
Tietosuojakatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä tarjotakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi. Ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme. Evästeet välittävät tiimillemme tietoa siitä, mikä verkkosivustossamme on sinulle kiinnostavinta ja hyödyllisintä.