Viime viikolla Twitterissä keskusteltiin vilkkaasti siitä, onko ulkomaalaistaustaiselta vaikuttavalta henkilöltä kohteliasta kysyä tämän juurista. Lisäksi keskustelussa pohdittiin (oletettuun) maahanmuuttajaan kohdistettujen kehujen ongelmallisuutta (“..saadessani maahanmuuttajalta hyvää palvelua, kysyn missä ovat hänen juurensa. Sen jälkeen sanon, ‘hienoa että olet tullut Suomeen, olet tosi tervetullut’”).
Keskustelussa korostettiin kommentoijan hyviä aikeita ja kysymyksen “Mistä olet kotoisin?” luonnollisuutta keskustelun avauksena. Monet vaaleat suomalaiset huomauttivat pitävänsä siitä, kun heiltä ulkomailla tiedustellaan kotimaata. Vähemmistöryhmiin kuuluvista moni totesi vastaavansa mielellään tällaisiin kyselyihin, mutta suuri määrä kertoi jatkuvasti toistuvan kysymyksen tuntuvan ainaiselta muistutukselta siitä, ettei ole “oikea” suomalainen vaan ikuisesti ulkopuolinen. Siinä on merkittävä ero, kyselläänkö taustaa jatkuvasti kotimaassa vai ulkomaanmatkalla.
Sosiaalisen vuorovaikutuksen ja rasismin tutkimus tuovat keskusteluun tärkeän lisän menemällä yksilötasolta laajempaan sosiaaliseen analyysiin. Tervetulotoivotus ja kysymys juurista voidaan tulkita vähemmistöihin kohdistuvan arkipäiväisen mikroaggression muotona.
Mikroaggressiot ovat osa laajempaa sosiaalista ilmiötä, jossa pienet arkipäiväiset eleet, kuten huomautukset ja katseet, heijastavat vallitsevia valtasuhteita. Ne osoittavat, kuka koetaan ‘vieraaksi’ ja ulkopuoliseksi, ja kenellä on valta määritellä sisä- ja ulkopuolisuutta. Mikroaggressio viestittää sen kohteelle, että hän on erilainen.
Moni huomautti, että keskustelun aloittaneessa kommentissa korostetaan maahanmuuttajaa hyvänä asiakaspalvelijana. Mikä tässä on ongelmallista?
Keskustelu ‘hyvästä maahanmuuttajasta’ on ulkopuolelle sulkevaa. Se tuo esille maahanmuuttajien piirteiden jatkuvan arvioinnin. Asetelman taustalla vaikuttava valkoisuuden hegemonia takaa sen, että siitä ihonväriltään poikkeavat henkilöt määritellään herkästi vieraiksi. Sama hegemonia aiheuttaa myös sen, ettei kommentin ongelmallisuus avaudu helposti. Valkoisuus näyttäytyy neutraalina, eikä sen hegemoniaa ylläpitäviä käyttäytymismalleja ja rakenteita ole helppo tunnistaa tai myöntää omaa osallisuutta niissä.
Kuten antropologi Jasmin Immonen kirjoittaa: ”…nähdessämme “valkoisesta” ihonväristä poikkeavan henkilön, oletamme usein ettei hän ole suomalainen … Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että keskustelu kanssani avataan usein englanniksi, vaikka olen syntynyt ja kasvanut Suomessa.”
Keskustelussa piirtyy monenlaista sosiaalista rajanvetoa. Siinä hahmottuu ‘hyvän maahanmuuttajan’ olevan hyvää palvelua kantasuomalaiselle tarjoava, keskusteluun auliisti osallistuva, ‘paikkansa tunteva’, työperäinen maahanmuuttaja. Rivien välistä on luettavissa, että huonojakin maahanmuuttajia on – joidenkin mielissä jopa kuviteltu enemmistö.
Ulkonäkönsä vuoksi toiseutetut henkilöt kohtaavat jatkuvaa arviointia ja luokittelua ‘ansaitseviin’ ja ‘ei-ansaitseviin’ niin siviilien kuin viranomaisten toimesta. Hyvän maahanmuuttajan hahmo on osa tätä ilmiötä. Se ylläpitää valkoisuuden normista poikkeavien henkilöiden Suomeen kuuluvuuden arviointia. Toiseuttamisen kokonaisvaikutukset ovat yhdenvertaisuuden näkökulmasta negatiivisia, huolimatta siitä miten tilannetta yksilötasolla tulkitaan tai ovatko kommentoijan motiivit vilpittömät.
Toimitus
Verkkotaitto: Saara Toukolehto
Lukemista
- Alan Salehzadeh 2020: Älä kysy ihmiseltä joka näyttää ”ulkomaalaiselta” mistä hän on kotoisin
- Sunna Mbye & Monica Gathuo 2020: “Mitä tein väärin kun sanoin Namaste?” – Mikroaggressioiden tunnistaminen on avain työhyvinvointiin
- Saara Toukolehto 2020: “Integraatiohenkisyys” hyvän maahanmuuttajan mittarina
- Emmi Holm 2019: Valkoinen ylivalta perustuu väkivallalle
- Layla Saad 2020: Me and White Supremacy: Combat Racism, Change the World, and Become a Good Ancestor
- Robin DiAngelo 2018: White Fragility: Why It’s So Hard for White People to Talk about Racism
- Jasmin Immonen 2018: Rodullistetut ja valkoisuuden normaalius
- Liina Mustonen 2018: Valkoinen katse, valkoinen kokemus
- Sara Ahmed 2007: A Phenomenology of Whiteness
- Sara Ahmed 2000: Strange Encounters: Embodied Others in Post-Coloniality
Pyrkisimmekö etsimään muita tapoja tulkita yhteiskunnassamme olevia yksilöitten ulkopuolisuuden tunteita ympärillä olevaan yhteisöönsä yleisemmin ja objektiivisemmin vai onko maahanmuuttoon, arvoihin ja moraaliin keskittyvä antropologinen tutkimus tarkoitus valjastaa osaksi poliittista keskustelua kampanjana tiettyä ilmiötä vastaan, joka on tässä tapauksessa toiseuttaminen? Minä toki puhun omasta etuoikeutetusta asemastani ihmisenä, joka ei erotu porukastaan tai saa kehuja työstään ympäristöstä poikkeavan ulkonäön aiheuttamana, vaan saan olla kohtuullisen rauhassa. Luulen voivani kuvitella, miten jatkuvasti erottuvana – vaikkapa maahanmuuttajana Suomessa – kokee negatiivisesti voimistuneena kaikenlaiset ulkopuolisten huomiot omasta alkuperästä, vaikkei huomioille liian painoarvon antaminen ole välttämättä aina täysin aiheellista.
Ihmisinä olemme väistämättä aina erilaisia ja kaikki toimintamme – työpaikalla tai muualla – on arvioinnin alla soveltuvuuden suhteen. Jatkuva kehittyminen ja oman osaamisensa osoittaminen näyttäisi olevan rakentunut – selviytymisellemme tarpeellisten kehityskulkujen myötä – ahkerasti osaksi ihmisluontoamme. Pyrkimys asettua näitä kehityskulkuja vastaan mielipiteellisesti tarkoituksena kritisoida kommunikointitapojamme – ja vain koska on olemassa ihmisiä, jotka eivät koe oloaan tarpeeksi mukavaksi – vaikuttaa vähemmän pysyvän muutoksen halulta ja enemmän hetkelliseltä huomion halulta.
Tässä yksittäisessä tapauksessa, jossa siis maahanmuuttajataustaista halutaan kehua tämän hyvästä toiminnasta maailmassa, jossa jatkuvasti vertailutamme myös ulkonäöstä riippumatta paremmuuttamme toisiimme nähden, kehun ottaminen mikroaggressiona kertoo halusta tulla kohdelluksi jollakin hyvin tietyllä tavalla. Tekstin viesti minulle on se, että minun olisi tiedostettava tämä halu ja pyrittävä aktiivisesti näkemään, huomioimaan ja kommunikoimaan vähemmän meissä olevia synnynnäisiä eroavaisuuksia. Tästä blogikirjoituksesta ei löytynyt muita esitettyjä vaihtoehtoja, joten tulkintani on, että vaihtoehtoinen tapa on olla kommunikoimatta.
Äärimmäisessä lopputuloksessa meillä siis olisi maailma, jossa täysin oikein toimiminen on sitä, ettemme saa olla spontaanisti uteliaita ja että meidän olisi vähintäänkin pyrittävä mahdollisimman hyvin ajoittamaan vaikkapa toistemme biologisista taustoista tiedusteleminen. Toinen vaihtoehto on se, että pyrimme eri tavoin homogenisoimaan itseämme ihmiskuntana, jotta aina vähemmän osan meistä tarvitsisi tuntea ahdistusta omista eroavaisuuksistaan toisiin nähden. En alkuunkaan tiedä, mitkä voisivat olla toimivat keinot tähän, mutta jos viemme ajatuksen äärimmilleen, niin ehkä vastaus löytyy lähitulevaisuuden teknologisesta kehityksestä, jossa emme joiltain osin ole enää biologiamme rajoittamia, vaan nykyisen käsityksemme ylittäviä tietoisuuden lähteitä, joilla ei ole jäljellä enää neuroimpulssien lisäksi mitään muita inhimillisiä ominaisuuksia.
Ehkä tälläinen antihumanistinen haavekuva ajaa joitakin ihmisiä eteenpäin, mutta en usko sen olevan kirjoittajan tarkoitus.
Kysymys “Mistä olet kotoisin?” on yleinen ympäri maailmaa, kun valtaväestö usein määrittää, mikä koetaan normaaliksi. Valkonen kaverini koki sen kun muutti Aasiaan. Ja menee sukupolvia, ennen kuin Suomessa mitään muuta kuin valkoista ihonväriä pidetään suomalaisena. Ikävää, mutta niin se vain toimii.
Ja en tiedä, onko USA:n rotukeskustelujen käsitteiden kopioiminen paras tapa edistää tasa-arvoa, kun Suomi on historiallisesti ja kulttuurisesti erilainen yhteiskunta. Rasismikeskustelua pitäisi pystyä käymään jokaisen maan omasta perimästä käsin ilman että rotujaottelusta kärsineiden maiden muotisanat yleistetään keinotekoisesti koskemaan koko muuta maailmaa.
Koska mitä esim. mikrogaressioihin tulee, niistä puhuminen usein lapsellistaa vähemmistöjä. Valkoisen miehen taakka uudessa paketissa. Se luo ikävää stereotypiaa, että vähemmistöt eivät kestä jos heidän erilaisuutensa tuo millään tavoin esiin. Mutta mun perhe ja iso osa tuntemistani suomalaisista ei-valtaväestön ihmisistä on vahvoja. He ovat nähneet ja käyneet elämässään läpi paljon, eivät todellakaan mene tolaltaan jos joku kysyy heidän taustoistaan, useat ovat siitä ylpeitä. En mäkään ole ikinä välittänyt kysymyksistä mun juurista kun fakta on, etten näytä perinteisellä tavalla suomalaiselta. :D Enkä haluu että ihmiset jotenkin teeskentelisi eivätkä haluis kysyy multa mitään, mulle riittää että mua kohdellaan kunnioittavasti ja vertaisena.
Ja olen itse tehnyt samaa: kerran luennolla kysyin vieruskaverin eksoottisesta nimestä ja siitä kehitty hyvä keskustelu hänen vanhempiensa kotimaasta Algeriasta joka jatku pitkään lounastunnille asti. :)