Hyvä maahanmuuttaja on haitallinen käsite

Viime viikolla Twitterissä kes­kus­tel­tiin vilk­kaas­ti siitä, onko ulko­maa­lais­taus­tai­sel­ta vai­kut­ta­val­ta hen­ki­löl­tä koh­te­lias­ta kysyä tämän juurista. Lisäksi kes­kus­te­lus­sa poh­dit­tiin (ole­tet­tuun) maa­han­muut­ta­jaan koh­dis­tet­tu­jen kehujen ongel­mal­li­suut­ta (“..saa­des­sa­ni maa­han­muut­ta­jal­ta hyvää palvelua, kysyn missä ovat hänen juurensa. Sen jälkeen sanon, ‘hienoa että olet tullut Suomeen, olet tosi ter­ve­tul­lut’”). 

Keskustelussa koros­tet­tiin kom­men­toi­jan hyviä aikeita ja kysy­myk­sen “Mistä olet kotoisin?” luon­nol­li­suut­ta kes­kus­te­lun avauksena. Monet vaaleat suo­ma­lai­set huo­maut­ti­vat pitävänsä siitä, kun heiltä ulko­mail­la tie­dus­tel­laan kotimaata. Vähemmistöryhmiin kuu­lu­vis­ta moni totesi vas­taa­van­sa mie­lel­lään täl­lai­siin kyse­lyi­hin, mutta suuri määrä kertoi jat­ku­vas­ti toistuvan kysy­myk­sen tuntuvan ainai­sel­ta muis­tu­tuk­sel­ta siitä, ettei ole “oikea” suo­ma­lai­nen vaan ikuisesti ulko­puo­li­nen. Siinä on mer­kit­tä­vä ero, kysel­lään­kö taustaa jat­ku­vas­ti koti­maas­sa vai ulko­maan­mat­kal­la. 

Sosiaalisen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen ja rasismin tutkimus tuovat kes­kus­te­luun tärkeän lisän menemällä yksi­lö­ta­sol­ta laa­jem­paan sosi­aa­li­seen ana­lyy­siin. Tervetulotoivotus ja kysymys juurista voidaan tulkita vähem­mis­töi­hin koh­dis­tu­van arki­päi­väi­sen mik­roaggres­sion muotona. 

Mikroaggressiot ovat osa laajempaa sosi­aa­lis­ta ilmiötä, jossa pienet arki­päi­väi­set eleet, kuten huo­mau­tuk­set ja katseet, hei­jas­ta­vat val­lit­se­via val­ta­suh­tei­ta. Ne osoit­ta­vat, kuka koetaan ‘vieraaksi’ ja ulko­puo­li­sek­si, ja kenellä on valta mää­ri­tel­lä sisä- ja ulko­puo­li­suut­ta. Mikroaggressio vies­tit­tää sen kohteelle, että hän on erilainen. 

Moni huomautti, että kes­kus­te­lun aloit­ta­nees­sa kom­men­tis­sa koros­te­taan maa­han­muut­ta­jaa hyvänä asia­kas­pal­ve­li­ja­na. Mikä tässä on ongel­mal­lis­ta?

Keskustelu ‘hyvästä maa­han­muut­ta­jas­ta’ on ulko­puo­lel­le sulkevaa. Se tuo esille maa­han­muut­ta­jien piir­tei­den jatkuvan arvioin­nin. Asetelman taustalla vai­kut­ta­va val­koi­suu­den hegemonia takaa sen, että siitä ihon­vä­ril­tään poik­kea­vat henkilöt mää­ri­tel­lään herkästi vieraiksi. Sama hegemonia aiheuttaa myös sen, ettei kommentin ongel­mal­li­suus avaudu helposti. Valkoisuus näyt­täy­tyy neut­raa­li­na, eikä sen hege­mo­ni­aa yllä­pi­tä­viä käyt­täy­ty­mis­mal­le­ja ja raken­tei­ta ole helppo tunnistaa tai myöntää omaa osal­li­suut­ta niissä. 

Kuten ant­ro­po­lo­gi Jasmin Immonen kir­joit­taa: “…näh­des­säm­me “val­koi­ses­ta” ihon­vä­ris­tä poik­kea­van henkilön, oletamme usein ettei hän ole suo­ma­lai­nen … Tämä tar­koit­taa esi­mer­kik­si, että kes­kus­te­lu kanssani avataan usein englan­nik­si, vaikka olen syntynyt ja kasvanut Suomessa.”

Keskustelussa piirtyy monen­lais­ta sosi­aa­lis­ta rajan­ve­toa. Siinä hahmottuu ‘hyvän maa­han­muut­ta­jan’ olevan hyvää palvelua kan­ta­suo­ma­lai­sel­le tarjoava, kes­kus­te­luun auliisti osal­lis­tu­va, ‘paikkansa tunteva’, työ­pe­räi­nen maa­han­muut­ta­ja. Rivien välistä on luet­ta­vis­sa, että huo­no­ja­kin maa­han­muut­ta­jia on — joidenkin mielissä jopa kuviteltu enemmistö. 

Ulkonäkönsä vuoksi toi­seu­te­tut henkilöt kohtaavat jatkuvaa arvioin­tia ja luo­kit­te­lua ‘ansait­se­viin’ ja ‘ei-ansait­se­viin’ niin siviilien kuin viran­omais­ten toimesta. Hyvän maa­han­muut­ta­jan hahmo on osa tätä ilmiötä. Se ylläpitää val­koi­suu­den normista poik­kea­vien hen­ki­löi­den Suomeen kuu­lu­vuu­den arvioin­tia. Toiseuttamisen koko­nais­vai­ku­tuk­set ovat yhden­ver­tai­suu­den näkö­kul­mas­ta nega­tii­vi­sia, huo­li­mat­ta siitä miten tilan­net­ta yksi­lö­ta­sol­la tulkitaan tai ovatko kom­men­toi­jan motiivit vil­pit­tö­mät. 

Verkkotaitto: Saara Toukolehto

  1. Alan Salehzadeh 2020: Älä kysy ihmiseltä joka näyttää ”ulko­maa­lai­sel­ta” mistä hän on kotoisin
  2. Sunna Mbye & Monica Gathuo 2020: “Mitä tein väärin kun sanoin Namaste?” – Mikroaggressioiden tun­nis­ta­mi­nen on avain työ­hy­vin­voin­tiin
  3. Saara Toukolehto 2020: “Integraatiohenkisyys” hyvän maa­han­muut­ta­jan mittarina
  4. Emmi Holm 2019: Valkoinen ylivalta perustuu väki­val­lal­le
  5. Layla Saad 2020: Me and White Supremacy: Combat Racism, Change the World, and Become a Good Ancestor
  6. Robin DiAngelo 2018: White Fragility: Why It’s So Hard for White People to Talk about Racism
  7. Jasmin Immonen 2018: Rodullistetut ja val­koi­suu­den nor­maa­lius
  8. Liina Mustonen 2018: Valkoinen katse, valkoinen kokemus
  9. Sara Ahmed 2007: A Phenomenology of Whiteness
  10. Sara Ahmed 2000: Strange Encounters: Embodied Others in Post-Coloniality

Kirjoittaja

Saara Toukolehto on AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä, joiden parissa hän tekee parhaillaan väitöskirjatutkimusta Groningenin yliopistolle.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Elias Alppila 14.10.2020 klo 10:41

    Pyrkisimmekö etsimään muita tapoja tulkita yhteis­kun­nas­sam­me olevia yksi­löit­ten ulko­puo­li­suu­den tunteita ympärillä olevaan yhtei­söön­sä ylei­sem­min ja objek­tii­vi­sem­min vai onko maa­han­muut­toon, arvoihin ja moraaliin kes­kit­ty­vä ant­ro­po­lo­gi­nen tutkimus tarkoitus valjastaa osaksi poliit­tis­ta kes­kus­te­lua kam­pan­ja­na tiettyä ilmiötä vastaan, joka on tässä tapauk­ses­sa toi­seut­ta­mi­nen? Minä toki puhun omasta etuoi­keu­te­tus­ta ase­mas­ta­ni ihmisenä, joka ei erotu poru­kas­taan tai saa kehuja työstään ympä­ris­tös­tä poik­kea­van ulkonäön aiheut­ta­ma­na, vaan saan olla koh­tuul­li­sen rauhassa. Luulen voivani kuvitella, miten jat­ku­vas­ti erot­tu­va­na — vaikkapa maa­han­muut­ta­ja­na Suomessa — kokee nega­tii­vi­ses­ti voi­mis­tu­nee­na kai­ken­lai­set ulko­puo­lis­ten huomiot omasta alku­pe­räs­tä, vaikkei huo­mioil­le liian pai­noar­von antaminen ole vält­tä­mät­tä aina täysin aiheel­lis­ta.

    Ihmisinä olemme väis­tä­mät­tä aina erilaisia ja kaikki toi­min­tam­me — työ­pai­kal­la tai muualla — on arvioin­nin alla sovel­tu­vuu­den suhteen. Jatkuva kehit­ty­mi­nen ja oman osaa­mi­sen­sa osoit­ta­mi­nen näyttäisi olevan raken­tu­nut — sel­viy­ty­mi­sel­lem­me tar­peel­lis­ten kehi­tys­kul­ku­jen myötä — ahkerasti osaksi ihmis­luon­toam­me. Pyrkimys asettua näitä kehi­tys­kul­ku­ja vastaan mie­li­pi­teel­li­ses­ti tar­koi­tuk­se­na kri­ti­soi­da kom­mu­ni­koin­ti­ta­po­jam­me — ja vain koska on olemassa ihmisiä, jotka eivät koe oloaan tarpeeksi mukavaksi — vaikuttaa vähemmän pysyvän muutoksen halulta ja enemmän het­kel­li­sel­tä huomion halulta.

    Tässä yksit­täi­ses­sä tapauk­ses­sa, jossa siis maa­han­muut­ta­ja­taus­tais­ta halutaan kehua tämän hyvästä toi­min­nas­ta maa­il­mas­sa, jossa jat­ku­vas­ti ver­tai­lu­tam­me myös ulko­näös­tä riip­pu­mat­ta parem­muut­tam­me toisiimme nähden, kehun ottaminen mik­roaggres­sio­na kertoo halusta tulla koh­del­luk­si jollakin hyvin tietyllä tavalla. Tekstin viesti minulle on se, että minun olisi tie­dos­tet­ta­va tämä halu ja pyrittävä aktii­vi­ses­ti näkemään, huo­mioi­maan ja kom­mu­ni­koi­maan vähemmän meissä olevia syn­nyn­näi­siä eroa­vai­suuk­sia. Tästä blo­gi­kir­joi­tuk­ses­ta ei löytynyt muita esi­tet­ty­jä vaih­toeh­to­ja, joten tul­kin­ta­ni on, että vaih­toeh­toi­nen tapa on olla kom­mu­ni­koi­mat­ta.

    Äärimmäisessä lop­pu­tu­lok­ses­sa meillä siis olisi maailma, jossa täysin oikein toi­mi­mi­nen on sitä, ettemme saa olla spon­taa­nis­ti uteliaita ja että meidän olisi vähin­tään­kin pyrittävä mah­dol­li­sim­man hyvin ajoit­ta­maan vaikkapa toistemme bio­lo­gi­sis­ta taus­tois­ta tie­dus­te­le­mi­nen. Toinen vaih­toeh­to on se, että pyrimme eri tavoin homo­ge­ni­soi­maan itseämme ihmis­kun­ta­na, jotta aina vähemmän osan meistä tar­vit­si­si tuntea ahdis­tus­ta omista eroa­vai­suuk­sis­taan toisiin nähden. En alkuun­kaan tiedä, mitkä voisivat olla toimivat keinot tähän, mutta jos viemme ajatuksen äärim­mil­leen, niin ehkä vastaus löytyy lähi­tu­le­vai­suu­den tek­no­lo­gi­ses­ta kehi­tyk­ses­tä, jossa emme joiltain osin ole enää bio­lo­giam­me rajoit­ta­mia, vaan nykyisen käsi­tyk­sem­me ylittäviä tie­toi­suu­den lähteitä, joilla ei ole jäljellä enää neu­roim­puls­sien lisäksi mitään muita inhi­mil­li­siä omi­nai­suuk­sia.

    Ehkä tälläinen anti­hu­ma­nis­ti­nen haavekuva ajaa joitakin ihmisiä eteenpäin, mutta en usko sen olevan kir­joit­ta­jan tarkoitus.

    Vastaa

Lue myös nämä:

George Floydin murha nosti Yhdysvalloissa esille afroamerikkalaiseen väestöön kohdistuvan poliisiväkivallan ja rakenteellisen rasismin. Kun Floydin murhavideota ja livelähetyksiä sen kirvoittamista mielenosoituksista tarkastellaan rinnakkain, ne avaavat näkymän amerikkalaista yhteiskuntaa läpäiseviin ristiriitoihin. Vastakkain asettuvat valkoisen ylivallan perinne ja rodullistettujen amerikkalaisten vastarinnan jatkumo.

3.10.2020 oli Saksan jälleenyhdistymisen 30. vuosipäivä. Yhdistyminen on kylmän sodan loppumisen ja lännen voiton symboli. Saksassa vallitseva narratiivi on pitkään korostanut kahden yhteen kuuluvan osan yhdistymistä. Tarina on usein peittänyt alleen yhdistymisen kipupisteet. Viime vuosina vaikea aihe on kuitenkin noussut julkiseen keskusteluun.

Venäjän uuskonservatiivisessa ja poliittisesti jännittyneessä ilmapiirissä LHBTIQ+-aktivistit etsivät ja hyödyntävät erilaisia taktiikoita, joilla he pyrkivät kiertämään aktivismille asetettuja rajoituksia. Ideoita näihin aktivistit soveltavat useista lähteistä – myös Venäjän kulttuurihistoriasta, jonka sateenkaarevat värit ovat jääneet virallisen historiankirjoituksen varjoon. Moniääniselle LHBTIQ+-liikkeelle ne kaikki ovat tärkeitä.

J.M. Bergerin kirjoittama teos Ekstremismi tarjoaa ajankohtaisen näkökulman ekstremismiä koskevaan keskusteluun ja tutkimukseen. Berger esittää oman määritelmänsä sille, mitä ekstremismi on ja kuvailee niitä olosuhteita, jotka luovat pohjaa ääriajattelulle. Kirja on tiivis johdatus aihepiiriin. Mistä vastakkainasettelu ja ääriajattelu kumpuavat?