Feminiinisyyden palkka
Yle uutisoi hiljan, ettei koulutuksen ja ammattien sukupuolen mukainen jako ole juuri vähentynyt Suomessa viimeisen 30 vuoden aikana. Artikkeli esittelee erilaisia työelämätilastoja, joissa alojen jakautuneisuus…
Yle uutisoi hiljan, ettei koulutuksen ja ammattien sukupuolen mukainen jako ole juuri vähentynyt Suomessa viimeisen 30 vuoden aikana. Artikkeli esittelee erilaisia työelämätilastoja, joissa alojen jakautuneisuus…
Siirtomaa-ajoista lähtien kauneutta on pidetty Latinalaisessa Amerikassa naisen tärkeimpänä pääomana avioliitto- ja työmarkkinoilla. Melba Escobarin kirja Kauneussalonki paljastaa, kuinka rodullistetut kauneusihanteet ovat edelleen sidoksissa sosiaaliseen…
Ihmislähtöisyys määrittelee tänä päivänä monen digitaalisen sovelluksen kehityssuunnan. Työkentällä-haastattelussa journalismin uusia muotoja Yle News Labissa kehittävä Veera Suomalainen kertoo, mitä tekemistä antropologilla on käyttäjäkokemuksen kanssa.…
Lihavuutta on vuosikymmenten ajan kammottu ja demonisoitu euroamerikkalaisessa kulttuuripiirissä. Lihavuuden kammo yhdistetään yleensä teollistuneiden maiden kulttuureihin ja amerikkalaisen mediaviihteen globaaliin levikkiin. Vastenmielisyys lihavuutta kohtaan ei…
Hakaristi ja ruiskaunokki ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten jokaisen symbolin merkitys rakentuu kulttuurisesti ja historiallisesti. Hakaristi on eräs ihmiskunnan vanhimmista ja laajimmalle levinneistä ornamenttisymboleista. Sitä…
Ethnography with a Twist -konferenssi keräsi helmikuussa 2019 Jyväskylään lähes 170 osallistujaa paristakymmenestä maasta, vaikuttavat keynote-puhujat sekä runsaasti näkökulmia etnografisen tiedon tuottamiseen, analysointiin ja rakentamiseen…