Eurooppalaisen rantaloman synty
Rantaloma on vapaa-ajan ikoninen symboli, mutta ilmiönä varsin nuori. Merenrannan nykyinen imago alkoi muodostua, kun eurooppalainen eliitti kiinnostui omasta terveydestään.
Rantaloma on vapaa-ajan ikoninen symboli, mutta ilmiönä varsin nuori. Merenrannan nykyinen imago alkoi muodostua, kun eurooppalainen eliitti kiinnostui omasta terveydestään.
Ooppera on 400 vuoden aikana kasvanut ruhtinaiden yksityisestä huvista miljoonien viihteeksi, ja ollut aina vahvassa vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa. Yleisön monipuolistuessa oopperan luonne on muuttunut, ja…
Asteekkien imperiumi tunnetaan erityisesti ihmisuhreja vaatineista uskonnollis-poliittisista menoistaan. Verenhimoisen maineen alle peittyy monia asteekkikulttuurin muita piirteitä, kuten suhde alkoholijuomiin.
Britanniassa ja useimmissa brittiläisen kansainyhteisön maista perinteiseen asianajajan asuun kuuluu peruukki, joka on tyyliltään 1600-luvulta. Sen käyttöä on kritisoitu vanhanaikaisuudesta ja epäkäytännöllisyydestä. Tapa istuu kuitenkin…
Toukokuun nimi tulee toukotöistä, joita tehtiin uuden sadon valmistelemiseksi. Töiden aloituspäivänä toukoleipä jaettiin kylväjien ja toukotöissä käytetyn hevosen kesken. Pellollekin saatettiin murentaa tai kylvää pala…
Vaatteiden valmistaminen, hankkiminen, pesu ja huolto ovat konkreettisia ehtoja sille, että kaapissa olisi jotain päälle puettavaa. Monet tavallisimmista ja vähiten arvostetuista kotitöistä liittyvät pukeutumiseen. Millaisia…