Rituaalinen kipu sattuu oikealla tavalla
Kipu on asia, jota ihminen yleensä välttelee. Ihmislajin edustajia löytää silti muun muassa kävelemästä tulisilla hiilillä ja roikkumasta selkänahkaan työnnettyjen lihakoukkujen varassa köysistä – omasta…
Kipu on asia, jota ihminen yleensä välttelee. Ihmislajin edustajia löytää silti muun muassa kävelemästä tulisilla hiilillä ja roikkumasta selkänahkaan työnnettyjen lihakoukkujen varassa köysistä – omasta…
Massakulttuurin aikana hipsteri on yksilöllinen edelläkävijä, joka tietää ennen muita mikä on cool. Kukaan ei kuitenkaan halua tulla kutsutuksi hipsteriksi. Jos kukaan ei tunnusta kuuluvansa…
Karibianmeren saarille saapuneet espanjalaiset valloittajat pyrkivät selvittämään 1500-luvun alussa, onko paikallisilla sielua. Kysymys oli keskeinen löytöretkien kannalta, sillä vain ihmisiä joilla on sielu, voidaan käännyttää…
Yhdysvaltojen ja Suomen presidentit pitivät Valkoisessa talossa lehdistötilaisuuden. Tapahtumassa juhlistettiin sitä, että on kulunut 100 vuotta siitä kun USA tunnusti Suomen itsenäisyyden eli suvereniteetin: yksinoikeuden…
Dementia ei ole pelkkä patologinen tila. Se on kielessä ja kulttuurissa elävä, erilaisille tulkinnoille avoin ilmiö. Sitä koskevat puhetavat ja vertauskuvat sekä heijastelevat että tuottavat…
Monet muinaisen Rooman ja Kreikan käytännöt ja instituutiot toimivat esikuvina nykyisille toimintatavoillemme. Antiikin vessatavat eivät kuitenkaan ole saavuttaneet suosiota jälkipolvien maailmassa. Roomalaiset käymälät olivat yhteisiä.…