Mitä yhteistä on hartailla egyptiläismuslimeilla ja teknologiayritysten kasvuyrittäjillä? Antropologisesta näkökulmasta katsottuna molempien tavoitteena on samankaltainen eettinen kilvoittelu. Kasvuyrittäjä on ihminen, joka tavoittelee tietynlaista hyvää elämää. Tämän elämäntyylin testi on julkinen myyntipuhe. Hyvin samanlaista eettistä projektia kuvailee antropologi Saba Mahmood kirjassaan egyptiläisistä muslimiherännäisistä.

Antropologista tutkimusta tehdään nykyään paitsi alkuperäiskansoista ja kaukaisista maista, myös tutummista aiheista, kuten urheilusta, lähiöistä ja perihämäläisestä kahvipöytäkursailusta. Miksi monet antropologit silti tuntevat syyllisyyttä tai jopa ajoittaista katumusta siitä, että valittu aihe ei olekaan tarpeeksi jännittävä – tai siitä, että se ei vie heitä tarpeeksi kauas kotoa?

Uhkakuvat tekoälystä sijoittuvat pitkään traditioon: teknologiset innovaatiot kirjoitustaidosta geeniteknologiaan muuttavat kulttuuria ja ovat samalla kriisi ihmiskuvalle. Keinoälyyn liittyvää ahdistusta tutkinut antropologi Kathleen Richardson väittää, että robottilapset, kyborgikumppanit ja teknologiset terapeutit ovat vääjäämättä tulevaisuutta. Niiden haaste on pikemminkin sosiaalinen kuin moraalinen: millainen eksistentialistinen kriisi on ihmissuhteiden väheneminen?

Länsimaissa populaarikulttuuri on perinteisesti nähty uhkana moraalisille normeille ja yhteiskunnalliselle järjestykselle, 1800-luvun lopun sarjanovelleista 1980- ja 1990-lukujen metallimusiikkiin. Digitaaliset pelit ovat yksi viimeisimmistä päivityksistä tähän vuosisataiseen kulttuuriseen jatkumoon. Niistä alettiin tekemään syntipukkeja yhteiskunnallisille ongelmille 1990-luvun puolivälissä. Perusargumentti on, että väkivaltaiset pelit lisäävät aggressiivisuutta, ja saattavat pahimmillaan johtaa jopa väkivaltaiseen käyttäytymiseen.