Elinympäristö

Kulttuurimaterialismissa elinympäristöä ja teknologiaa pidetään kulttuurin suunnan määrittäjinä. Oletuksena on, että ihmiset pyrkivät maksimoimaan ravinnon ja eläinproteiinien riittävän määrän annetuissa olosuhteissa. Tässä ajattelussa myös esimerkiksi uskonnolliset ruokatabut voidaan selittää ekologisilla tekijöillä. Marvin Harrisin mukaan kulttuureilla on taipumus asettaa yliluonnollisia kieltoja jonkin eläimen lihan käytölle silloin, kun sen yhteisölle tuottama hyöty verrattuna kuluihin vähenee.

Jokainen suomalainen asuu jossakin kunnassa. Lainsäädäntömme mukaan kunnan jäsenyys, kuntalaisuus, on pakollista. Kuntalaisilla on oikeuksia ja velvollisuuksia asuinkuntaansa kohtaan, ja kunnilla on velvollisuuksia ja vastuita asukkaitaan kohtaan. Mutta onko kunnalla ja kuntalaisilla muita siteitä? Mikä voisi olla kunnan kulttuurinen merkitys? Muuttuuko merkitys kuntaliitoksen myötä?

Kasvava keskiluokka kuluttaa yhä enemmän, ja siksi luonnonvarojen hyväksikäyttö kiihtyy. Alueet, jotka ennen olivat syrjäisiä maailmantalouden toiminnalle, muuttuvat nyt globaalin kapitalismin kannalta tärkeiksi alueiksi, joiden resursseista monikansalliset yhtiöt kilpailevat. Suo näyttäytyy tutkijan mielessä paikkana, missä maan päällä olevan lisäksi merkittävää on se, mitä maan alla on.

Mikä on julkisen tilan ja aukioiden merkitys Istanbulissa? Kuinka käsitykset ja kokemukset julkisesta tilasta seuraavat globaaleja ja paikallisia kehityskulkuja? Suuria historiallisia mullistuksia ja arkisia kohtaamisia kuvaavat esimerkit kertovat, kuinka muutokset kaupunkitilassa tapahtuvat aina suhteessa monimutkaisiin historiallisiin kehityskulkuihin julkisen ja yksityisen, valtion ja kansalaisyhteiskunnan sekä menneisyyden ja tulevaisuuden leikkauspisteessä. Kamppailut arvokkaan elämän puolesta kulminoituvat Istanbulissa useimmiten historioiltaan kiistanalaisille aukioille.

Suomalaisessa mediassa on syksyllä 2016 käsitelty kriittiseen sävyyn tunturialueiden poronhoitoa. Poroihmisiä on syytetty luonnon monimuotoisuuden tuhoamisesta, eroosion aiheuttamisesta ja harvinaisten kasvien hävittämisestä. Ongelmien syynä jutuissa on pidetty lähinnä ylilaidunnusta, siis liian suurta poromäärää käytettävissä olevaan tilaan nähden. Osassa kirjoituksista ylilaidunnuksen syynä on puolestaan pidetty poronhoitajien ja nimenomaan tunturialueiden saamelaisten poronhoitajien ahneutta. Miksi poronhoitajia syyttävä ylilaidunnus-narratiivi on ollut tunturialueiden poronhoitoa käsittelevässä media-aineistossa hallitsevassa roolissa?