1600-luvulta lähtien eurooppalaiset filosofit ja tiedemiehet ovat ajatelleet, että kaikissa yhteiskunnissa on uskottu yliluonnollisiin olentoihin, kerrottu tarinoita maailman synnystä ja pohdittu kuolemanjälkeistä kohtaloa. Syntyi käsitys uskonnosta universaalina kategoriana, joka muistutti aika tavalla kristinuskoa. Sen keskiössä oli ero luonnollisen ja yliluonnollisen välillä sekä ihmisen usko jälkimmäisen olemassaoloon. Sittemmin käsite on levinnyt kaikkialle maailmaan ja saanut mitä erilaisimpia merkityksiä.

Islam on länsimaiden kasvavin ja internetin haetuin uskonto. Yhä useampi suomalainen kääntyy islamiin, löytäen siitä yhteisöllisyyttä ja merkityksellisyyttä. Kääntyneiden myönteiset kokemukset asettuvat vastakohdaksi yleisille asenteille, joissa islam yhdistyy terrorismiin ja fundamentalismiin. Muihin uskontoihin verrattuna varautuneisuus islamiin kääntyneitä kohtaan on huomattavaa. Mikä selittää islamiin kohdistuvaa pelkoa, ja miksi islam houkuttaa ennakkoluuloista huolimatta?

Moni 2010-luvun suomalaiskristitty harjoittaa uskoaan useiden uskonyhteisöjen tilaisuuksissa, yhteiskristillisissä tapahtumissa tai eri tunnustuskuntiin kuuluvien uskovien keskenään järjestämissä kotikokouksissa sen sijaan, että osallistuisi vain oman kirkkonsa toimintaan. Nämä kristityt eivät kutsu itseään uskovaisiksi vaan uskoviksi ja katsovat, ettei heillä ole uskontoa vaan usko. Seurakunnan he käsittävät omaa tunnustuskuntaa laajemmaksi kristittyjen yhteisöksi, johon kuuluvat kaikki jokseenkin samoin uskovat. Kutsun tällaisia uskovia poikkikristillisiksi, sillä he toimivat kristillisten yhteisöjen perinteisten käyttäytymismallien vastaisesti.

Uskontokriitikot esittävät, että paras tapa päästä eroon uskonnoista on opettaa lapsille tieteellistä maailmankuvaa ja unohtaa satuilut. Vastasyntynyt on heidän mukaansa uskonnoton. Jos taipumus uskonnollisuuteen laskisi suhteessa yhteiskunnan maallistumiseen, voisi olettaa, että länsimaissa uskonnot lakastuisivat itsestään. Uskonnollisten ideoiden sitkeydestä kertoo se, että niitä ilmenee yhteiskunnissa, joissa uskonnolla ei ole ollut näkyvää roolia vuosikymmeniin Jottei keskustelu supistuisi mustavalkoiseksi väittelyksi uskonnon puolesta ja vastaan, tulee uskonnollisuuden yhteisestä juuristosta versovia uniikkeja kasvustoja hahmottaa selkeämmin. Mihin, miten ja miksi uskomme? Tässä projektissa antropologian ja modernin kognitiotutkimuksen yhteistyö on osoittautunut hedelmälliseksi.

Vuonna 2012 kohistiin maailmanlopusta. Muinaisen maya-kansan kalenterin “suuri sykli” oli loppumassa 21.12.2012. Mitä silloin tapahtuisi? Mayat olivat tallentaneet kivisiin monumentteihin ja pyramideihin tutkijoita ihmetyttävällä tarkkuudella tietoa, joka liittyi taivaankappaleiden kulkuratoihin ja kosmoksen ilmiöihin. Ehkä he tiesivät jotain, mistä nykyihminen on täysin tietämätön? Ajankohtaan liittyi maailmanlopun lisäksi monenlaisia tarinoita ja teorioita. Odotettiin ihmiskunnan tietoisuuden muutosta, Vesimiehen ajan alkua, vanhojen jumalien paluuta, jopa viimeisimmästä Indiana Jones -elokuvasta tuttujen mystisten kristallikallojen esiintuloa. Vakavasti ottaen, mistä tässä oikein oli kyse? Graduaan tekevä antropologi vietti vuonna 2012 kolme kuukautta Meksikossa ja osallistui maya-vanhimman järjestämään rituaaliseen valmistautumiseen suurta aikakauden muutosta varten.