Siirry suoraan sisältöön

Antropologinen sateenkaariliite

Ihmislajin seksuaalisuuden ja sukupuolen kirjojen moninaisuus on kiistaton tosiasia, joka on kirjoitettu uudelleen ja uudelleen auki lukuisilla tieteenaloilla. Muun muassa historiallinen, geneettinen, etnografinen, neurobiologinen ja sosiologinen tieto yhdessä monien alkuperäiskansojen tiedon kanssa kertovat kaikki samaa: seksuaalisuus ja sukupuoli ovat monenkirjavia liukumia.

Tänä vuonna Pride viettää Suomessa kolminkertaista juhlavuotta: 50 vuotta homoseksuaalisten tekojen kriminalisoinnin poistamisesta, 40 vuotta homoseksuaalisuuden poistumisesta mielenterveysluokituksesta ja 30 vuotta Helsinki Pride ‑yhteisön perustamisesta.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema, oikeudet ja näkyvyys ovat parantuneet huimasti muutaman vuosikymmenen takaisista. Vaikka Pride-marssia ja puistojuhlaa ei koronan vuoksi päästä järjestämään, on siis syytä juhlaan.

Pride ei kuitenkaan ole juhla, vaan protesti. Edistysaskelista huolimatta protestin tarve ole kadonnut mihinkään. Tasavertaiset ihmisoikeudet eivät sateenkaariväen kohdalla toteudu edelleenkään edes sosiaalisesti edistyksellisinä pidetyissä Pohjoismaissa, ja monissa maailman kolkissa — esimerkiksi juuri nyt Unkarissa — tilanne on vielä synkempi.

Sateenkaari-ihmisiä on ollut aina ja kaikkialla. Kulttuuriset tavat suhtautua sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen vaihtelevat ajan, paikan ja vallitsevien olosuhteiden mukaan. Toisinaan homoseksuaalisuus, queerius tai muunsukupuolisuus ovat hengenvaarallisia. Toisinaan niille on yhteisössä selkeä paikka. Joskus ne kiedotaan uskonnollis-moraalis-poliittisiin kiistoihin. Joskus ne eivät vaadi erityismainintaa.

AntroBlogin sateenkaariliite tarjoaa pienen kurkistuksen maailman queeriuteen. Se on pintaraapaisu valtavasta teemasta, joka leikkaa halki kaikkien ihmisyhteisöjen ja koskettaa jokaista yksilöä, sijoittuipa sateenkaaren kirjolla itse minne tahansa.

Millainen on Jeesus, jonka luulet tuntevasi?

Jeesusta pidetään oletusarvoisesti valkoisena miehenä. Tätä on perusteltu kieliopilla ja evankeliumien kuvauksilla ”Jumalan Pojasta”. Myös hegemoninen…

Bi vai pan, mitä väliä?

Biseksuaalisuus on käsitteenä vakiintunut, mutta panseksuaalisuus on monille vieras ilmiö. Millaisia kokemuksia nämä toisiinsa limittyneet käsitteet k…

Muxet – kolmas sukupuoli

Muxet ovat Meksikon alkuperäiskansa zapoteekkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistö. Muxeista on alettu puhua vasta hiljattain laajemmin ja heidän asu…

Islamia Queeristi – haastattelussa Wisam Elfadl ja Mire Mroué

Millaista on olla muslimi ja queer? Islamia queeristi -hankkeen takana oleva Wasla-kollektiivi haluaa tuoda moninaisuutta islamin tulkintaan, purkaa s…

Näkymätön sateenkaarinuoruus 1970- ja 80-luvun Keravalla

Nuoruuteen liitetään orastava seksuaalisuus. 1970- ja 80-luvun Keravalla nuorten seurustelu oli verrattain vapaata, mutta ei kaikille: homous oli vaie…

Videopelien hiljainen queer-vallankumous

Naiset ovat kauan olleet pelialan sokea piste. Koska oletettu pelaaja on heteromies, ovat naiset pelihahmoina aliedustettuja ja vääristyneesti kuvattu…

Pietarin LHBTIQ-aktivistit toimivat yleisönsä valikoiden

Venäjän uuskonservatiivisessa ja poliittisesti jännittyneessä ilmapiirissä LHBTIQ+-aktivistit etsivät ja hyödyntävät erilaisia taktiikoita, joilla he …

Reggae oli vapauden ääni myös seksuaalivähemmistöille

Vuoden 2019 kuluessa keskustelu miehisyydestä ja toksisesta maskuliinisuudesta on kasvanut entisestään niin Suomessa kuin maailmallakin. Antropologine…

Ensimmäinen Pride

Kesäkuun pride-kulkueesta on tullut kansainvälinen ilmiö, vuosittainen rituaali, joka viittaa myyttiseen hetkeen LGBTIQ-historiassa. 28.6.1969 New Yor…

Monimutkainen sukupuoli Thaimaassa

Etnografinen aineisto ympäri maailmaa kertoo, että kahden sukupuolen mallin ohella ihmiskunta tuntee myös monia muita sukupuolen hahmottamisen muotoja…

Amazonilla lapsen tekemiseen tarvitaan monta isää

Amazonin alueella useiden kansojen parissa ajatellaan, että lapsi voi olla biologisesti useamman miehen tuottama. Kaikki miehet, joiden kanssa nainen …

Vaaleanpunaisen sukupuolittunut historia

Harva väri on niin sukupuolittunut kuin vaaleanpunainen. Englannin kielen “pink” kattaa laajan väriskaalan hennosta vaaleanpunaisesta pinkkiin. Vaalea…

Lasten sukupuolikäsitykset sosiaalisissa suhteissa

Miten sukupuoli ja sukupuolisuus ilmenevät lapsen maailmassa? Miten heteroseksualisoidut seurustelunomaiset suhteet toimivat osana lasten monitasoisia…

Aseksuaalisuus – kun seksi ei kiinnosta

Aseksuaalisuuden tutkimusta antropologiasta ei vielä juurikaan löydy, vaikka se on sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä kiinnostavaa. Ei ole olemassa…

Orlandon perintö

Näkyminen Pride-paraatissa on muuttunut viime vuosina syvästi poliittiseksi esimerkiksi monille sateenkaariperheille, HIV+-järjestöille ja trans*-ihmi…

Biseksuaalisuuden monet merkitykset

2010-luvulla biseksuaalisuuden poliittinen merkitys on vähentynyt, ja viihteellinen merkitys kasvanut. Se on ilmiö, jonka avulla voi houkutella erilai…

Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

AntroBlogi

AntroBlogin toimitus kirjoittaa lyhyempiä kommentteja toisinaan yhteisöllisen nimimerkin takaa.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *