Tunteet ovat aina olleet osana antropologista tutkimusta ja tärkeässä roolissa esimerkiksi klassisissa teksteissä sukulaisuudesta ja rituaalista. Tunteilla on tärkeä merkitys myös etnografisen metodologian kannalta. Empatia, yhteisymmärrys ja muut tunteisiin pohjaavat suhteet ovat antropologisen kenttätyön kannalta elintärkeitä, sillä ne luovat perustan tutkijan ja tutkittavan ihmisryhmän väliselle luottamukselle.
Henkilökohtaisiin, joskus vuosia rakennettuihin ihmissuhteisiin perustuva tutkimus tekee antropologiasta hyvin erilaisen verrattuna muihin ihmisiä ja tunteita tutkiviin tieteenaloihin, kuten psykologiaan tai määrälliseen tutkimukseen perustuviin yhteiskuntatieteisiin. Antropologisessa perinteessä tunteita ei itsessään kuitenkaan ole aina ymmärretty tutkimuksen kohteena. Joko tunteiden ajateltiin olevan itsestäänselvyyksiä tai niiden tutkimisen nähtiin olevan antropologisen tiedonhankinnan ulottumattomissa.
Tunteet antropologisen tutkimuksen kohteena on suhteellisen uusi, 1980-luvulla yleistynyt, tutkimusala. Se pitää sisällään kaikkea tunteisiin ja tuntemuksiin liittyvää. Tunteiden tutkimus antropologiassa on läheisessä yhteydessä psykologiseen antropologiaan sekä lingvistiseen antropologiaan.
Tunteita tutkineet antropologit ovat kysyneet, mikä tunteissa on universaalia ja mikä kulttuurisidonnaista. Kyky tuntea ymmärretään yleisinhimilliseksi. Se mikä lasketaan miksikin tunteeksi, ja miten erilaiset tunteet luokitellaan ja nimetään, vaihtelee kuitenkin ajassa ja paikassa. Lisäksi antropologit ovat tutkineet, miten esimerkiksi tunteiden ilmaisu eroaa eri kulttuurien välillä.
Antropologia ja tunteet: sekavaa?
Antropologiaa ja tunteita käsittelevät tekstit alkavat monesti huomautuksella tieteenalan ja tunteiden välisen teoreettinen suhteen haastavuudesta. Tunteita tutkinut antropologi Charles Lindholm esittää, että antropologit jättivät tunteet pitkään tutkimatta, koska tunteet miellettiin hankalasti määriteltävinä, sekavina ja muuttuvina. Näin ollen niitä pidettiin mahdottomina analysoida.
Toiseksi syyksi tunteiden teoretisoinnin vähyydelle Lindhom ehdottaa niin kutsutuissa länsimaissa syntynyttä modernia ajatusta ihmisestä yksilönä. Siinä tunteiden on ajateltu olevan yksilöstä lähtöisin, ja yksilön tutkiminen on vastaavasti kuulunut psykologeille ja luonnontieteilijöille. Antropologit puolestaan tutkivat perinteisesti sosiaalisia suhteita ja kulttuurisia merkityksiä. Tunteita on tutkittu pitkälti laboratorio-olosuhteissa, jolloin kulttuurinen konteksti on jätetty huomioimatta.
Kolmas syy vähäiseen teoretisointiin perustuu naisten ja miesten väliseen epätasa-arvoon. Edellä mainitussa ns. länsimaisessa kahtiajaotteluun perustuvassa ajatteluperinteessä tunteet on liitetty luontoon ja irrationaalisuuteen. Nämä ovat molemmat tyypillisesti ymmärretty naisten ominaisuuksiksi ja vastakkaisina kulttuurille ja rationaalisuudelle, jotka puolestaan ovat tyypillisesti liitetty miesten ominaisuuksi. Koska osallistuva havainnointi metodologiana joutui pitkin 1900-lukua muutenkin jatkuvasti todistelemaan kelpoisuuttaan systemaattisena tutkimustapana, antropologit jättivät kaiken pehmeään tietoon ja irrationaalisuuteen mahdollisesti viittaavan syrjään ja keskittyivät rationaalisiksi miellettyihin tutkimuskohteisiin. Luontoon ja mahdolliseen epäjärjestykseen viittaavia tunteita ei pidetty merkittävinä tutkimuskohteina, minkä myötä miehinen valta sai tieteenalalla jatkua.
Lyhyt antropologisen tunteiden tutkimuksen historia
Yllä kuvatuista haasteista huolimatta tunteet ovat nykyään tärkeä osa antropologista tutkimusta. Antropologien tieteellisen kiinnostuksen herätessä 1980-luvulla tunteiden tutkimusta hallitsi Charles Darwinin ja kokeellisen psykologian viitoittama psykofyysinen viitekehys. Siinä tunteiden ymmärrettiin olevan erityispiirteitä universaalista ihmisluonnosta.
Catherine Lutzin teosta Unnatural Emotions: Everyday sentiments on a Micronesian Atoll & Their Challenge to Western Theory vuodelta 1988 pidetään yhtenä ensimmäisistä tunteiden antropologian merkkiteoksista. Teos perustuu Lutzin tutkimukseen Ifaluk-nimisillä korallisaarilla asuvien ihmisten parissa. Kuten teoksen nimi antaa osviittaa, sen sanoma on selvä: Lutzin mukaan tunteet ovat kulttuurisesti opittuja, eivätkä luontoon perustuvia. Toisin kuin antropologit siihen asti, Lutz ja muut aiheesta kiinnostuneet tutkijat eivät lähteneet siitä lähtöajatuksesta, että tunteet olisivat synnynnäisiä. He eivät nähneet ihmisen kyvyn rakastaa, vihata ja tuntea muita tunteita toimivan samalla tavalla kaikkialla maailmassa. Sen sijaan he olivat kiinnostuneita selvittämään, miten kulttuurinen, historiallinen ja poliittinen konteksti vaikuttavat ymmärrykseen tunteista.
Lutz muun muassa huomioi, että Ifaluk-korallisaarilla yksilöä ei korosteta toisista henkilöistä erillisenä siten, kuten yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa on perinteisesti tehty. Sen sijaan Ifalukilla asuvien tunne-elämää leimaa orientoituminen toisia ihmisiä kohti. Ihminen nähdään ennen kaikkea sosiaalisena olentona ja tunteiden ymmärretään syntyvän suhteessa toisten kokemiin tunteisiin. Yksi esimerkki tästä on saarten asukkaille keskeinen fago-niminen tunne, jolle ei ole suoraa vastinetta muualla. Fagon ymmärretään koostuvan samanaikaisesti myötätunnosta, rakkaudesta ja surusta. Sen kohteena ovat esimerkiksi henkilöt, jotka ovat jollakin tavalla tarvitsevia, kuten sairaat, kuolevat tai perheettömät. Paikallisten käsitysten mukaan fagon tunteminen on kypsyyden merkki ja siihen liittyy moraalinen velvoite pitää toisesta huolta. Lutz esittää, että koralliriutan luonnonkatastrofeille altis elinympäristö on yksi syy fagon keskeisyydelle ifaluk-heimon piirissä: koska elämä on jokaiselle epävarmaa, on vastuu selviytymisestä kaikkien harteilla.
Tunteiden tutkimus sosiaalisten suhteiden tutkimuksena
Myöhempi antropologinen tutkimus on jättänyt tunteiden synnynnäisyyttä koskevat kysymykset vähemmälle huomiolle. Tutkijat ovat siirtyneet tarkastelemaan sitä, miten tunteet ilmentävät sosiaalisia suhteita. Sen sijaan, että tunteiden ajateltaisiin heijastelevan yksilökohtaista ominaisuutta, antropologit ovat tarkastelleet tunteita sosiaalisena, kielen, vakiintuneiden puhetapojen ja käytänteiden kautta välittyvänä toimintana.
Tunteita tutkivia antropologeja yhdistääkin nykyään kiinnostus siihen, mikä liikuttaa ihmisiä. Tutkijat tarkastelevat, miten historialliset ja sosiaaliset muutokset vaikuttavat tunteisiin. Toisaalta pohditaan myös, miten yksilölliset ja kollektiiviset tunteet aktiivisesti vaikuttavat sosiaalisiin suhteisiin ja ovat niiden kanssa vuorovaikutuksessa.
Suomalaisten tekemää, tunteita tarkastelevaa antropologista tutkimusta edustaa esimerkiksi Katja Uusihakalan työ. Uusihakala on tutkimuksessaan seurannut henkilöitä, jotka lähetettiin lapsina Britanniasta maan entiseen siirtomaahan Etelä-Rhodesiaan. Tutkimuksessaan Uusihakala yhdistää tutkittavien henkilökohtaiset kokemukset valtion harjoittamaan koloniaaliseen politiikkaan sekä Britanniassa viime vuosina käytyihin julkista anteeksipyyntöä koskeviin oikeudenkäynteihin.
Uusihakala kiinnittää huomionsa etenkin tunteiden poliittisuuteen. Tunteisiin vetoaminen oli tärkeässä roolissa sekä silloin, kun siirtolaisohjelmaa suunniteltiin ja perustettiin, että läpi ohjelman hallinnoinnin 1960-luvulle asti. Lisäksi Uusihakala huomioi, kuinka entisten lapsisiirtolaisten varhaiset traumaattiset tunnekokemukset nousevat pintaan ja puhuminen tulee mahdolliseksi, kun ympäröivä yhteiskunta alkaa tunnustaa menneisyydessä tapahtuneita väärintekoja.
Muuta kiinnostavaa viime aikaista tunteita tarkastelevaa tutkimusta edustaa esimerkiksi Andrea Muehlebachin tutkimus vapaaehtoistyöhön kannustavasta kulttuurista Pohjois-Italiassa. Korkeista työttömyysluvuista kärsivällä alueella tehdään valtavasti vapaaehtoistyötä. Työttömiin kohdistuu moraalinen velvoite osallistua palkattomaan tunnetyöhön, kuten esimerkiksi vanhusten kanssa seurusteluun. Työtöntä vapaaehtoistyö vetää puoleensa, sillä palkan sijaan vapaaehtoistyötä tekevä ihminen saa takaisin edes osan siitä arvostuksesta ja yhteiskuntaan kuulumisen tunteesta, mitä palkkatyöhön jälkifordistisessa yhteiskunnassa liittyy. Muehlebachin mukaan vapaaehtoistyötä velvoittava kulttuuri on ristiriitainen: Järjestelmässä siteet julkisen ja yksityisen välille luodaan vapaaehtoisuuteen perustuvan tunteen perusteella, sen sijaan että kansalaisilla olisi lähtökohtaisesti yhtäläiset oikeudet.
Onkin kiinnostavaa pohtia, miten talous ja tunteet risteytyvät nykyään esimerkiksi uusliberaaleilla työmarkkoinalla, joilla yksityistämisen ja rationalismin rinnalla esiintyy paljon tunnepuhetta. Siinä missä ennen työn ajateltiin mahdollistavan nautinnon, on työstä uusliberalismissa tullut itsessään nautinnon kohde, ja sen kautta toteutetaan itseä. Lisäksi työpaikoilla painotetaan nykyään tunnetaitoja ja empatiakykyä, ja kuluttajat puolestaan vaativat yrityksiltä vastuunkantoa sosiaalisissa kysymyksissä. Muutokset talouspoliittisissa rakenteissa heijastuvat myös muutoksiin siinä, mitkä tunteet ja tunneilmaisut ymmärretään arvokkaiksi.
Kenttätyön haastavuus ja tunteet
Tutkimuskohteen lisäksi tunteet ovat merkittävässä roolissa antropologiassa myös niiden kokemuksellisuuden vuoksi. Antropologian opiskelijoille kerrotaan usein anekdootti etnografisen kenttätyön oppi-isänä pidetyn Bronislaw Malinowskin kenttätyöajasta. Kenttätyöpäiväkirjansa lisäksi Malinowski piti henkilökohtaista päiväkirjaa, johon hän kirjasi sitkeimmät ennakkoluulonsa ja vaikeimmat tunteensa, joita Trobriand-saarilla 1920-luvulla tekemä kenttätyö hänessä herätti. Hän ei nähnyt henkilökohtaisen päiväkirjan kuuluvan varsinaiseen tutkimusmateriaaliin, ja se julkaistiin vasta Malinowskin kuoleman jälkeen.
Anekdootista voimme oppia ensinnäkin, että kenttätyö aiheuttaa monenlaisia tunteita ja tuntemuksia tutkijan pyrkiessä ymmärtämään tutkittavaa ihmisryhmää ja saamaan siltä hyväksynnän. Toiseksi, vaikka tunteet ovat erottamaton osa antropologista kenttätyötä, ovat kenttätyön tutkijassa herättämät tunteet jääneet metodologisesti monesti paitsioon muutamaa tärkeää poikkeusta lukuun ottamatta. Edes 1980-90-lukuja leimannut, nykyiseen ymmärrykseen vahvasti vaikuttanut refleksiivinen käänne ei tehnyt tähän muutosta. Refleksiivisen käänteen myötä antropologisen kenttätyökuvauksen vaatimukseksi tuli kirjoittaa tutkijan oma positio auki. Ymmärrettiin siis, että antropologin tulee pohtia, miten luokka, etnisyys, sukupuoli ja ikä vaikuttavat tutkijan tekemiin havaintoihin ja tulkintoihin. Tunteiden vaikutuksesta ei kuitenkaan puhuttu.
Verrattain tuore ulostulo on James Daviesin ja Dimitrina Spencerin toimittama artikkelikokoelma. Kirjan toimittajat esittävät, että tutkijoiden tulisi analysoida ja hyödyntää paremmin tunteita, joita tutkija kentällä kokee. Kirjoittajien mukaan tunnekokemukset kertovat sekä tutkijasta itsestään että ovat myös tärkeä tiedonlähde tutkittavasta asiasta, minkä vuoksi tutkijoiden tulisi kiinnittää niihin enemmän huomiota. Esimerkiksi kirjan viimeisessä luvussa magian harjoittajia tutkinut antropologi Tanya Luhrmann kuvailee, miten hän tunsi ylivoimaisten voimien vyöryvän ylitseen hänen ollessaan metrossa Lontoossa kesken kenttätyön. Toisen tunnekokemusta ei toki voi ikinä täysin saavuttaa, mutta Luhrmannin kokema kehollinen tunne auttoi häntä suuntaamaan huomion asioihin, jotka hän muuten olisi jättänyt tarkastelematta.
Edellisessä kappaleessa esitetty ajatus omien tunteiden tarkastelun ja tunnistamisen tärkeydestä lienee monelle lukijalle tuttu riippumatta siitä, tekeekö antropologista kenttätutkimusta vai ei. Tunneälykkyyttä ja hyvää itsetuntemusta arvostetaan ja niitä pidetään nykyään tärkeänä elämäntaitona ja hyvinvoinnin lähteenä. Tunteiden antropologia kuitenkin muistuttaa, että myös tunteiden ja hyvinvoinnin suhde on kontekstiin sidottu. Perspektiiviä voi saada historiasta: Esimerkiksi 1500-luvun Euroopassa onnellisuuden sijaan tavoiteltiin surullisuutta. Silloiset self help -oppaat listasivat asioita, joiden tarkoitus oli saada lukija tuntemaan tyytymättömyyttä. Surullisuutta oli tärkeä kultivoida, sillä se valmisti ihmistä selviytymään vaikeuksista.
Antropologia saa tukea historoitsija Tiffany Watt Smithin ehdottamasta näkemyksestä. Hän esittää, että omien tunteiden tunnistaminen on erinomaista, mutta ajatuksen tunneälykkyydestä tulisi pitää sisällään myös ymmärrys tunteiden ajallisen ja paikallisen kontekstista – kertovathan tunteet aina kulttuurimme ja aikamme arvoista ja odotuksista.
Tekijät
- Kirjoittaja: Hilja Aunela, VTM.
- Kuvat: Pixabay.com
- Verkkotaitto: Saara Toukolehto
Luettavaa
Catherine Lutz 1988. Unnatural Emotions: Everyday Sentiments on a Micronesian Atoll & Their Challenge to Western Theory.
Catherine Lutz 2017. What Matters. Cultural Anthropology.
James Davies & Dimitrina Spencer 2010. Emotions in the Field: The Psychology and Anthropology of Fieldwork Experience.
Charles Lindholm 2007. An Anthropology of Emotion. Teoksessa A Companion to Psychological Anthropology (toim. Conerly Casey & Robert B. Edgerton)
Bronislaw Malinowski 1967. A Diary in the Strict Sense of the Term.
