Lisääntyminen on erottamaton osa ihmisyyttä ja välttämätöntä yhteiskunnan uusintamisen kannalta. Siitä huolimatta lisääntyminen nähdään usein lähinnä biologisena tapahtumana, joka on samanlainen kaikkialla. Sikiön kehitysasteet ja synnytys fysiologisena prosessina ovatkin universaaleja, mutta jos alamme tarkastella lisääntymiseen liittyviä käytäntöjä ja uskomuksia, niin kuva näyttää hyvin toisenlaiselta.
Miksi Suomessa lähes kaikki synnyttävät sairaalassa ja kotisynnytystä vastustetaan, kun taas Alankomaissa kotisynnytykseen kannustetaan? Miksi Somaliassa lasta imetetään huomattavasti pidempään kuin Suomessa? Onko synnytyksessä mukana lääkäri vai kylän perinteinen kätilö, synnyttäjän puoliso vai kenties joku naispuolinen sukulainen? Raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan liittyy paljon käytäntöjä, tapoja ja merkityksiä, jotka poikkeavat suuresti toisistaan eri yhteisöissä ja ovat lähtökohtaisesti kulttuurin muovaamia. Ne myös muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti.
Lisääntyminen on samaan aikaan syvästi henkilökohtainen ja koko yhteiskuntaa koskettava aihe. Valtio on esimerkiksi pyrkinyt vaikuttamaan väestönsä lisääntymiseen eri tavoin eri aikoina. Sotien jälkeisessä Suomessa kannustettiin kansaa lisääntymään, jotta väkiluku saatiin taas kasvuun. Samalla kuitenkin pyrittiin kontrolloimaan tietyn väestönosan kuten mielenterveysongelmaisten tai kodittomien lisääntymistä. Nykypäivän Suomessa ministeri kehottaa television keskusteluohjelmassa naisia synnytystalkoisiin, mutta sukupuolen juridisen vahvistamisen ehtona transsukupuolisille on lisääntymiskyvyttömyys. Yhteiskunta asettaakin lisääntymiselle monenlaisia raameja ja odotuksia, jotka heijastavat vallitsevaa arvomaailmaa ja sosiaalisia hierarkioita.
Syntymä on yksi lisääntymisen keskeinen osa-alue, mutta ei suinkaan ainoa. Lisääntyminen kattaa esimerkiksi lapsettomuuden, erilaisten lisääntymisteknologioiden ja menopaussin teemat. Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat myös tärkeitä linssejä, joiden kautta lisääntymistä tarkastellaan.
Lisääntymiseen liittyy monenlaisia valintoja, joihin suhtaudutaan eri tavoin eri yhteiskunnissa. Tällainen valinta on esimerkiksi abortti, josta puhutaan Suomessa yleisesti äidin kehollisen itsemääräämisoikeuden kautta. Tietyt tahot Yhdysvalloissa ja katolisissa maissa taas vastustavat sitä kiivaasti painottaen sikiön oikeutta elää. Nämä retoriikat luovat hyvin erilaisen kuvan esimerkiksi sikiön toimijuudesta suhteessa sitä kantavan henkilön toimijuuteen. Lisääntymisestä käytävä yhteiskunnallinen keskustelu onkin monissa maissa voimakkaan politisoitunutta ja arvolatautunutta.
Lisääntymisen antropologia tutkii kaikkia sosiaalisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia, joita lisääntymiseen liittyy. Usein se vie hyvin keskeisten antropologian kysymysten äärelle kuten kysymyksiin perheestä, sukulaisuudesta ja kulttuurisesta jatkuvuudesta. Lisääntymisen antropologia herättää pohtimaan mitä ihmisyys on, mistä elämä muodostuu, miten haluamme elää elämäämme ja millainen elämä on yhteiskunnallisesti arvostettavaa.
Tutkimusalan alkuvaiheet
Tutkimusalana lisääntymisen antropologia on suhteellisen nuori. Ennen 1960-lukua lisääntyminen ei juurikaan ollut antropologisen tutkimuksen kohteena. Tämä saattoi johtua osittain siitä, että suurin osa antropologian alkuaikojen tutkijoista oli miehiä, eikä heillä välttämättä ollut pääsyä tutustumaan tutkimiensa kulttuurien synnytystraditioihin tai edes kiinnostusta tätä useimmiten vahvasti naisten elinpiiriin kuulunutta aihetta kohtaan.
Toisekseen lisääntyminen nähtiin pääasiassa biologisena tapahtumana kulttuurisen sijaan. Vaikka biologinen antropologia on nykyään tunnistettu suuntaus tieteenalan sisällä, keskittyivät antropologit aiemmin vahvasti yhteisöjen sosiaalisen ja kulttuurisen todellisuuden tarkasteluun.
Yksi antropologien keskeinen tutkimuskohde oli sukulaisuus, johon lisääntymisen antropologinen tutkimus läheisesti linkittyy. Esimerkiksi Bronislaw Malinowskin 1920-luvulla julkaistu kuuluisa tutkimus Trobriand-saarilla Tyynellä valtamerellä keskittyi sukulaisuuteen, mutta sivusi myös lisääntymiseen liittyviä uskomuksia. Trobriandien asukkaat uskoivat, että hedelmöittyminen tapahtui esi-isien hengen asetuttua naisen kehoon. Siksi syntyvä lapsi oli samalla joku vanhempien kuolleista sukulaisista ja linkki heihin. Itse yhdynnän ja siihen osallistuneen miehen rooli taas oli lisääntymisen kannalta olematon.
Sukulaisuuden ja lisääntymiseen liittyvien uskomusten ohella tuolloin oltiin kiinnostuneita rituaaleista ja esimerkiksi synnytykseen liittyvistä ruokatabuista. Tutkimus ei kuitenkaan koskenut lisääntymistä itsessään tai siihen liittyviä tapahtumia, kuten itse synnytystä.
Lisääntymisen antropologinen tutkimus otti kunnolla tuulta alleen vasta 1970-luvulla, kun useat naisantropologit alkoivat tutkia eri alkuperäisväestöjen synnytystapoja, jotka he näkivät kulttuuriin pohjautuvina tiedon ja käytäntöjen systeemeinä.
Tieteenalan synnyn kannalta käännekohtana pidetään yhdysvaltalaisen antropologi Brigitte Jordanin vuonna 1978 julkaistua Birth in Four Cultures -teosta, jossa Jordan vertaili Yhdysvaltojen, Meksikon, Hollannin ja Ruotsin synnytyskäytäntöjä. Vertailevan otteen ja eri maiden synnytyskäytäntöjen etnografisen tarkastelun avulla hän toi esiin synnytystapahtumien kulttuuriset erityispiirteet. Hän oli myös ensimmäinen antropologi, joka tarkasteli lääketieteellistä sairaalasynnytystä yhtenä sosiokulttuurisena synnytysmallina muiden joukossa.
Jordanin esimerkin innoittamana myös monet muut antropologit alkoivat kiinnostua sairaalasynnytyksen tutkimisesta Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Lisääntymisen antropologia risteääkin monin paikoin lääketieteellisen antropologian kanssa.
Aktivismia ja antropologiaa
Lisääntymisen antropologinen tutkimus kehittyi aikana, jolloin myös erilaiset feministiset liikkeet Yhdysvalloissa ajoivat synnytyskulttuurin muutosta 1970- ja 80-luvuilla. Aktivismi ja tieteellinen tutkimus vaikuttivat toinen toisiinsa. Feministinen tutkimusperinne toi esiin lisääntymisen, vallankäytön ja politiikan kytkökset. Faye Ginsburg ja Rayna Rapp ovat kutsuneet tätä tutkimusalan suuntaan vahvasti vaikuttanutta näkökulman muutosta lisääntymisen politiikaksi, koska lisääntymisen kentällä käytävät kamppailut ovat aina samaan aikaan myös kamppailuja yhteiskuntien ja yhteisöjen uusintamisesta ja tulevaisuudesta.
Tutkijoiden alkaessa kasvavassa määrin keskittyä lisääntymiseen liittyviin valta-asetelmiin, käyttivät aktivistit tutkimustuloksia hyödyksi asiansa edistämisessä. Samalla antropologiset ajatukset lisääntymisestä tulivat tutuiksi myös laajemmalle yleisölle. Antropologi, synnytysvalmentaja ja luonnollista synnytystä ajanut aktivisti Sheila Kitzinger esimerkiksi oli tunnettu hahmo, jonka ajatukset vaikuttivat laajasti synnytyskäytäntöihin Isossa-Britanniassa.
Yksi syy aktivismin ja antropologian yllättävälle symbioosille saattaa olla, että antropologia pystyi tuomaan esiin lisääntymisen kulttuuriset käytännöt ja näkymättömissä olleet valta-rakenteet. Tämä mahdollisti laajasti vallalla olleen biolääketieteellisen synnytyksen hoidon kriittisen tarkastelun. Erityisesti kritiikki koski lisääntymisen ja synnytyksen medikalisoitumista eli käsittämistä lääketieteellistä interventiota ja ohjausta vaativina prosesseina. 
Kovaäänisintä kritiikki oli Yhdysvalloissa. Emily Martin esimerkiksi tarkasteli, kuinka naisten lisääntyminen ymmärretään Yhdysvalloissa ja totesi naisen kehon näyttäytyvän lääketieteellistä korjausta vaativana koneena. Robbie Davis-Floyd ja muut hänen ajatuksiaan seuranneet antropologit taas kuvasivat synnytystä erilaisten synnytysmallien kautta, jotka kamppailevat toistensa kanssa. Synnyttäjät navigoivat medikalisoituneen, ‘luonnollisen’ ja näiden välimaastoon sijoittuvan holistisen synnytysmallin ja näihin malleihin sisältyvien rituaalien välillä.
Kriittisten tutkijoiden mukaan medikalisaatio vahvistaa terveydenhuollon henkilökunnan roolia synnytystä hoitavina asiantuntijoina, samalla kun synnyttäjästä ja tämän kehosta tulee lääketieteellisten toimenpiteiden ja vallankäytön objekti. Lisääntymisen medikalisaatio euroamerikkalaisen lääketieteen leviämisen myötä nousikin nopeasti yhdeksi tieteenalan keskeiseksi tutkimuskysymykseksi, ja se on sitä yhä.
Tieteenalan alkuvaiheessa antropologien huomio keskittyi lähinnä syntymän ja siihen liittyvien sosiaalisten mallien ja merkitysten tutkimiseen. 1990-luvulle tultaessa tutkimus laajeni kuitenkin nopeasti koskemaan myös muita lisääntymisen osa-alueita, kuten keskenmenoja, menopaussia ja erilaisia lisääntymisen tapoja. Signe Howell on esimerkiksi tutkinut sukulaisuuden luomista Norjassa tarkastelemalla adoption kautta, miten biologinen lisääntyminen eroaa muista lapsen saannin tavoista.
Paljon on tutkittu myös, miten lääketieteellisen synnytysmallin vieminen euroamerikkalaisen kulttuuripiirin ulkopuolelle kehityksen nimissä on vaikuttanut paikallisten yhteisöjen lisääntymiseen liittyviin uskomuksiin ja käytäntöihin. Toisaalta myös universaalina pidettyyn tieteeseen pohjautuva lääketieteellinen synnytysmalli muovautuu ja saa erilaisia ilmenemismuotoja paikallisissa konteksteissa.
Teknologia mullistaa lisääntymisen, mutta eriarvoisuus säilyy
Yksi lisääntymisen antropologian tutkimusaiheisiin vahvasti vaikuttanut tekijä on ollut lääketieteellisen teknologian kehittyminen ja sen aiheuttama murros. Erityisesti avustetun lisääntymisen teknologiat, kuten koeputkihedelmöitys, lahjoitetut sukusolut ja kohdunvuokraus, sekä niiden vaikutukset ihmisten sosiaaliseen todellisuuteen, ovat kiinnostaneet antropologeja. Esimerkiksi Marilyn Strathern on tarkastellut, miten nämä teknologiat vaikuttavat sukulaisuuskäsityksiin.
Teknologian kehittyminen on laajentanut lasten saannin mahdollisuuksia esimerkiksi sinkkujen, samaa sukupuolta olevien ja transparien keskuudessa. Samalla teknologian kehitys on herättänyt paljon moraaliin ja etiikkaan liittyviä keskusteluja. Keskustelut liittyvät ensinnäkin siihen, keiden on yhteiskunnan moraalikäsitysten mukaan hyväksyttävää lisääntyä. Toisaalta teknologia mahdollistaa myös esimerkiksi sikiöiden seulonnan tiettyjen piirteiden mukaan. Esimerkiksi Intiassa tämän on epäilty johtaneen poikasikiöiden suosimiseen hedelmöityshoitojen tai sijaissynnyttäjän käytön yhteydessä, vaikka sikiön sukupuolen valinta on lailla kielletty.
Avustetun lisääntymisen teknologioita on myös tarkasteltu varsin kriittisesti erityisesti feministisen ja foucault’laisen perinteen tutkijoiden toimesta. Filosofi Michel Foucault tarkasteli muun muassa vallankäyttöä sairaalan kaltaisissa instituutioissa, ja hänen ajatuksiaan on hyödynnetty paljon lisääntymisen tutkimuksessa. Kriittisen tutkimuksen mukaan avustetun lisääntymisen teknologiat ovat luonteeltaan holhoavia, medikalisoivia ja jopa pakottavia. Tämä kritiikki on osaltaan vaikuttanut siihen, että terveydenhuollossa on 2000-luvulla alettu kiinnittää enemmän huomiota potilaan päätöksentekovaltaan ja siirrytty osin kohti potilaskeskeistä hoitoa myös lapsettomuushoitojen saralla.
Teknologia on muovannut käsitystä lapsettomuudesta. Siinä missä ennen lapsettomuudelle esitettiin erilaisia kulttuurisidonnaisia selityksiä, näyttäytyy se nyt monissa kulttuurisissa konteksteissa lääketieteen avulla ratkaistavissa olevana ongelmana. Toisaalta antropologian avulla voidaan myös purkaa tätä asetelmaa, ja tuoda esiin vapaaehtoisesti lapsettomien kokemuksia ei-lääketieteellisestä näkökulmasta. Lisääntymistä tutkittaessa on tärkeää tarkastella myös toisenlaisia valintoja ja niiden sosiaalisia merkityksiä.
Teknologian kehitys ei ole kuitenkaan tuonut samanlaisia mahdollisuuksia kaikille. Avustetun lisääntymisen teknologioita käytetään eniten Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, vaikka lapsettomuus on esimerkiksi heikomman lisääntymisterveydenhuollon takia todella yleistä myös muualla maailmassa. Teknologiat ovat myös kalliita, minkä vuoksi ne eivät ole välttämättä vaihtoehto pienituloisille. Sosiaalinen eriarvoisuus onkin medikalisaatiokeskustelun lisäksi toinen tärkeä tutkimussuunta lisääntymisen antropologisen tutkimuksen sisällä.
Eriarvoisuutta on käsitellyt muun muassa lääketieteellinen antropologi Nancy Scheper-Hughes, joka tarkasteli imeväiskuolleisuutta ja äitiyttä Brasilian slummeissa. Lisääntymisen antropologia risteää monin paikoin myös vanhemmuuden ja lapsuuden antropologisen tutkimuksen kanssa.
Erityisesti mustan feminismin teoria on kiinnittänyt huomiota lisääntymisoikeuksiin ja oikeudenmukaisuuteen. Keskiöön nousevat lisääntymisen olosuhteet – kuka saa lisääntyä, millaisia synnytysvaihtoehtoja hänellä on, ja kuka ottaa riskin. Lisääntymisen olosuhteisiin vaikuttavat suoraan henkilön sosioekonominen asema ja etninen tausta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa afroamerikkalaisilla ja alkuperäiskansoihin kuuluvilla naisilla oli kolminkertainen riski kuolla raskauden ja synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin verrattuna valkoisiin amerikkalaisiin vuonna 2019.
Myös korkeammassa sosioekonomisessa asemassa olevat afroamerikkalaiset kärsivät heikommista lisääntymisen olosuhteista, joten ero ei selity ainoastaan sosiaaliluokalla. Dána-Ain Davisin etnografinen tutkimus paljasti, että amerikkalainen terveydenhuoltojärjestelmä sisältää paljon syrjiviä rakenteita, jotka kasvattavat ennenaikaisen synnytyksen riskiä afroamerikkalaisten synnyttäjien keskuudessa. Teknologian kehitys voi tuoda erot lisääntymisen mahdollisuuksissa entistä selkeämmin esiin.
Tulevaisuudennäkymiä maailmalla ja Suomessa
Tutkimusalan aihepiiri on ajan saatossa laajentunut ja muuttanut muotoaan. Tutkimus oli pitkään varsin naisiin keskittynyttä. Lisääntyminen koskee kuitenkin yhtä lailla miehiä ja sukupuolibinäärin ulkopuolisia henkilöitä. Miesten hedelmättömyyttä Egyptissä ja muualla Lähi-idässä tutkinut Marcia Inhorn on todennut, että lisääntymisterveyden ongelmat vaikuttavat muun muassa miesten käsityksiin maskuliinisuudesta. Miehuus ja isyyden monet mallit ansaitsevat enemmän huomiota lisääntymisen antropologisessa tutkimuksessa.
Lääketieteellisen antropologian tavoin myös lisääntymisen antropologian potentiaali piilee sen sovellettavuudessa. Tutkimusalan sisällä tehdään paljon soveltavaa antropologiaa, jossa antropologian avulla pyritään ratkomaan yhteiskunnallisia ongelmia yhteistyössä eri tieteenalojen kanssa esimerkiksi synnytyssairaaloissa. Näin voidaan esimerkiksi kehittää sairaaloiden palveluita.
Antropologisella lähestymistavalla on nähty olevan hyötyä myös lisääntymisterveyden edistämisessä. Lääketieteellisestä näkökulmasta katsottuna lisääntymisterveyttä uhkaavat erilaiset sukupuoliteitse tarttuvat taudit, puutteellisen ehkäisyn aiheuttamat ei-toivotut raskaudet sekä erilaiset häiriötilat, kuten impotenssi. Lisääntymisterveyden parantaminen maailmanlaajuisesti on yksi WHO:n päätavoitteita, mutta sen toteuttaminen on ollut odotettua vaikeampaa erityisesti globaalissa etelässä. Antropologi Pamela I. Erickson on esittänyt, että tämä johtuu siitä, etteivät terveystieteen lähtökohdista tehdyt interventiot ja kampanjat ole osanneet ottaa huomioon yksilön valintojen taustalla vaikuttavia kulttuurisia uskomuksia ja käytäntöjä, jotka liittyvät lisääntymiseen ja seksuaalisuuteen. 
Vaikka maailmalla lisääntymisen antropologinen tutkimus on kasvanut varsin vilkkaaksi tutkimusalaksi, niin kotimaassa sen tutkimus on vielä muutamia yksittäisiä antropologeja lukuun ottamatta vähäistä. Suomessa lisääntymistä tutkitaan yhä pääasiassa terveystieteiden tai väestötieteen näkökulmasta, jolloin kulttuuriset merkitykset ja käytännöt saattavat jäädä huomaamatta. Antropologia voi kuitenkin tarjota erilaisia näkökulmia esimerkiksi synnytyspelkoon tai siihen, miksi niin moni suomalainen äiti kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. On onneksi merkkejä siitä, että lisääntymisen yhteiskunnallinen tutkimus on vilkastumassa myös Suomessa.
Tarvetta lisääntymisen yhteiskunnalliselle tutkimukselle on myös kotimaassa. Esimerkiksi synnyttäjien kokemukset ovat nousseet julkiseen keskusteluun. Maailmaa ravistelleen #MeToo-liikkeen jälkimainingeissa Suomessa syntyi Minä myös synnyttäjänä -kampanja, joka nosti esiin synnyttäjien kokeman väkivallan suomalaisessa synnytysterveydenhuollossa. Lisäksi teknologia kehittyy ja sosiaali- ja terveyspalveluita muokataan uuteen uskoon. Toivottavasti näitä muutoksia tarkastellaan kasvavassa määrin myös antropologisesta näkökulmasta.
Tässä tekstissä lisääntymisen antropologian tutkimusalaa on esitelty erityisesti euroamerikkalaisen synnytyskulttuurin kautta. Tutkimusta tehdään kuitenkin hyvin laajalti ympäri maailman. Alla olevassa kirjallisuusluettelossa on mukana lukuvinkkejä, joiden avulla lukija voi laajentaa näkökulmaansa lisääntymisestä sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä. Korjaus 26.01.2021 klo: 12:40: nykyinen translaki edellyttää lisääntymiskyvyttömyyttä sukupuolen juridisen vahvistamisen edellytyksenä. Tekstissä puhuttiin alunperin virheellisesti pakkosterilisaatiosta osana sukupuolenkorjausleikkausta.
Tekijät
- Teksti ja verkkotaitto: Sara Kettunen, VTM.
- Toimitus: Saara Toukolehto
- Kuvitus: Unsplash (CC0).
- Artikkelikuva: Jude Beck/Unsplash (CC0)
Luettavaa
- Davis, Dána-Ain. 2019. Reproductive Injustice: Racism, pregnancy, and premature birth. New York: New York University Press.
- Davis-Floyd, Robbie E. 1992. Birth as an American Rite of Passage. Berkeley: University of California Press
- Davis-Floyd, Robbie E. & Carolyn F. Sargent (toim.) 1997. Childbirth and Authoritative Knowledge: Cross-cultural perspectives. Berkeley: University of California Press
- Ginsburg, Faye & Rayna Rapp (toim.) 1995. Conceiving the new world order: The global politics of reproduction. Berkeley: University of California Press.
- Howell, Signe. 2006. The Kinning of Foreigners: Transnational adoption in a global perspective. New York: Berghahn.
- Inhorn, Marcia (toim.) 2007. Reproductive Disruptions: Gender, technology and biopolitics in the new millenium. Oxford: Berghahn.
- Jordan, Brigitte. 1978. Birth in Four Cultures: A Crosscultural investigation of childbirth in Yucatan, Holland, Sweden and the United States. Montreal: Eden Press.
- Martin, Emily 1987. The Woman in the Body: A Cultural Analysis of Reproduction. Buckingham: Open University Press.
- Ragoné, Helena & Frances Winddance Twine (toim.) 2000. Ideologies and Technologies of Motherhood: Race, class, sexuality, nationalism. New York: Routledge.
- Scheper-Hughes, Nancy. 1992. Death Without Weeping: The violence of everyday life in Brazil. Berkeley: University of California Press.
- Strathern, Marilyn. 1992. Reproducing the Future: Anthropology, Kinship and the New Reproductive Technologies. Manchester: Manchester University Press.
